Susijengin takamiehelle huippusopimus – ”Pitää hoitaa hyvällä itseluottamuksella”
Päättyneenä kesänä Susijengin paidassa MM-karsinnoissa ja EM-kisoissa säväyttänyt Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 24, jatkaa uraansa Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella Hollannin mestarina palkitun Maxhunin on kiinnittänyt riveihinsä Crailsheim Merlins, joka ylsi viime kaudella Saksan cupin hopeasijalle.
– Pari päivää sitten agenttini sai Crailsheimista soiton, että heillä olisi kiinnostusta, ja melkein heti perään heidän päävalmentajansa soitti tarvitsevansa juuri minun kaltaistani pelaajaa joukkueeseen, Maxhuni avaa sopimuksen taustoja Koripalloliiton tiedotteessa.
Maxhuni allekirjoitti näin sopimuksen alkavasta 2022–23-pelikaudesta viimeisenä Susijengin pelaajana tänä kesänä. Hyvinkään Pontevan kasvatti kävi loppukesän aikana useasti lähellä sopimusta, mutta neuvottelut kariutuivat usein kalkkiviivoilla.
– Tuossa oli tarjolla Italiaa, Kroatiaa ja paljon ”melkein-diilejä”, joka oli tietysti vaikeaa, mutta nyt kesän jälkeen voin sanoa, että oli kaiken arvoista odottaa Crailsheimiä ja Bundesliigaa, Maxhuni hymyilee.
– Uskoin, että EM-kisoissa pelaaminen maailman parhaita pelaajia vastaan näyttäisi valmentajille ja scouteille, millä tasolla pystyn kilpailemaan ja pelaamaan voitosta. EM-kisakesä ehdottomasti avasi markkinoita.
Crailsheim Merlins tunnettiin viime vuosina joukkueena, jonka Iisalon veljekset Tuomas ja Joonas nostivat Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Bundesliigan kärjen haastajaksi. Viime keväänä Merlins jäi täpärästi Bundesliigan pudotuspelien ulkopuolelle ja alkavalla kaudella joukkue pelaa Bundesliigan lisäksi FIBA Europe Cupia, josta Maxhuni sai tuntumaa jo viime kaudella edustaessaan Den Boschia.
– Oma tavoitteeni on, että pystyn näyttämään pärjääväni myös isommilla kentillä. Toinen tavoite on pelata parempaa korista kuin viime kaudella, Maxhuni miettii.
– Haasteita tulee, mutta ne pitää hoitaa hyvällä itseluottamuksella ja pää on pidettävä kylmänä. Siirtymä Hollannista Saksan Bundesliigaan on iso, mutta olen näyttänyt aikaisemminkin pystyväni selviämään tällaisista haasteista.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”