NBA-kausi alkaa ensi yönä – Lauri Markkasta kohtaan isot odotukset

NBA pyörähtää käyntiin ensi yönä kahdella ottelulla. Lauri Markkasen vuoro tulee seuraavana yönä.
Ensi yön ensimmäisinä otteluina pelataan Boston-Philadelphia sekä Golden State-Lakers. Utah kohtaa avausottelussaan Denverin.
Lauri Markkanen lähtee kauteen uudenlaisesta tilanteesta, kun hänet kaupattiin kesällä Utahiin osana Donovan Mitchellin kauppaa Clevelandiin. Tänä vuonna Markkanen on Utahin ykkös- tai kakkosoptio joukkueen hyökkäyspäässä. Aiempina kausina Markkanen on ollut enemmän tai vähemmän apumiehen roolissa, mutta nyt hän on Jazzin hyökkäyspelaamisen kulmakivi. Se näkyi myös harjoitusotteluissa, kun hänelle pelattiin palloa ja jyväskyläläinen kiitti luottamuksesta pistäen palloa sukkaan.
Markkanen on jatkanut samalla itseluottamuksella millä hän pelasi kesällä Susijengin paidassa. Maajoukkueen mukana hän pääsi pelaamaan luonnollisilla avuillaan omaa peliään ja omalla mukavuusalueellaan. Se näkyi usein myös tilastoissa. Markkasen esitykset pistettiin selvästi merkille myös Salt Lake Cityssä, sillä Markkanen on saanut pelata harjoitusotteluissa omilla vahvuuksillaan.
Utahin osalta kauden odotukset eivät ole kummoiset ja se tavoitteleekin mahdollisimman hyviä todennäköisyyksiä Victor Wembanyaman saamiseksi, sillä ranskalaispelaaja on ensi kesän todennäköinen ykkösvaraus ja pelaaja, joka voi muuttaa koko seuran suunnan. Vaikka Utahin kaudesta povataan vaikeaa, niin Markkaselle se saattaa olla uran paras. 25-vuotiaana hän kuuluu jo NBA:n konkariosastoon ja pääsee vihdoin pelaamaan omassa roolissaan avainpelaajana. Edessä saattaakin olla todellinen läpimurtokausi Markkaselle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Susijengin huippupelaaja siirtyy Italiaan
- Lauri Markkanen sai uusia seurakavereita
- Tässä ovat NBA:n kärkivaraukset
- Mikael Jantunen on Ranskan mestari
- Korisliigassa tehty useita sopimuksia
- Lauri Markkanen sai uusia seurakavereita
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Susijengin huippupelaaja siirtyy Italiaan
- Tässä ovat NBA:n kärkivaraukset
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla