Susiladiesin 14 pelaajan ryhmä EM-karsintoihin valittu – ”Materiaali on laaja”
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on valinnut 14 pelaajaa ensi viikolla pelattavaan EM-karsintaikkunaan, jossa Suomi kohtaa ensin Ranskan vieraissa torstaina 24.11. ja sitten Liettuan kotonaan sunnuntaina 27.11.
Kyseessä on vuonna 2023 pelattavien EM-kisojen karsintojen toinen ikkuna. EM-kisat pelataan kesällä 2023 Sloveniassa ja Israelissa. Kymmenestä lohkosta jokainen ensimmäiseksi sijoittunut etenee EM-kisoihin, minkä lisäksi neljä toiseksi parasta joukkuetta saavat myös kisapaikan.
Kisaemännät Israel ja Slovenia saavat automaattisesti kisapaikat. Mikäli Israel tai Slovenia sijoittuvat 16 parhaan maan joukkoon karsinnoissa, niin kisoihin etenee seuraavaksi parhaiten sijoittunut lohkokakkonen.
Suomen B-lohkossa ykkösenä on Ukraina (2 voittoa/0 tappiota), toisena Ranska (1/1), kolmantena Liettua (1/1) ja neljäntenä Suomi (0/2).
– Ranska on koripallomaana kaikissa tyttöikäluokissa jatkuvasti mitaleilla. Joukkue on nyt muutosvaiheessa, mutta siitä huolimatta heiltä löytyy kokoa ja urheilullisuutta. Liettualla on sama juttu, että heilläkin löytyy kokoa aivan hemmetisti. Mutta niin alkaa löytymään meiltäkin, Salminen toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Susiladiesin kiistaton tähtinimi on EuroCupissa hurjaa jälkeä tehnyt – toisen kautensa WNBA:ssa kesällä pelannut – Awak Kuier (Reyer, Italia), jonka lisäksi kokoa edustavat muun muassa Sofia Pelander (KP Brno), Elsa Lemmilä (Tapiolan Honka) ja Annika Holopainen (Arask, Espanja).
Takakentän taitureihin lukeutuvat Linda-Lotta Lehtoranta (Peli-Karhut), Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Elina Aarnisalo (HBA-Märsky), Kati Ollilainen (HBA-Märsky) ja Sara Bejedi (Florida State, Yhdysvallat).
Heittovoimaa joukkueeseen tuovat Bundesliigassa hurjia pistelukemia mättänyt Anissa Pounds (Nördlingen, Saksa), hänen joukkuetoverinsa Elina Koskimies (Nördlingen, Saksa) sekä Veera Pirttinen (Bembibre, Espanja). Urheilullisia laitureita taas edustavat Magdalene Agyei (Torpan Pojat), Silja Viita (Forssan Alku) ja Henna Sandvik (Indiana, Yhdysvallat).
– Olemme päässeet siihen tilanteeseen, että tästä ikkunasta ulkopuolelle jää Euroopan hyviä sarjoja pelaavia hyviä pelaajia odottamaan seuraavaa kertaa. Materiaali on laaja. Se on todella ilahduttavaa, Salminen kommentoi.
Susiladies kokoontuu yhteen virallisesti maanantaina 21.11.
Susiladiesin otteluaikataulu, EM-karsintaikkuna, marraskuu 2022
To 24.11. klo 21:30 Ranska – Susiladies, Arena Saint-Etienne, Ranska
Su 27.11. klo 15:00 Susiladies – Liettua, Urhea-halli, Helsinki
Susiladies, EM-karsinnat, marraskuu 2022
| Sukunimi | Etunimi | Syntymävuosi | Pituus | Seura |
| Aarnisalo | Elina | 2005 | 177 | Helsinki Basketball Academy |
| Agyei | Magdalene | 1999 | 177 | Torpan Pojat |
| Bejedi | Sara | 2000 | 166 | Florida State University (NCAA) |
| Holopainen | Annika | 1993 | 186 | Araski (ESP) |
| Koskimies | Elina | 1996 | 180 | Nördlingen (GER) |
| Kuier | Awak | 2001 | 195 | Reyer (ITA) |
| Lehtoranta | Linda-Lotta | 1991 | 178 | Peli-Karhut |
| Lemmilä | Elsa | 2005 | 197 | Tapiolan Honka |
| Ollilainen | Kati | 2003 | 173 | Helsinki Basketball Academy |
| Pelander | Sofia | 1992 | 190 | KP Brno (CZE) |
| Pirttinen | Veera | 1997 | 180 | Bembibre (ESP) |
| Pounds | Anissa | 1992 | 174 | Nördlingen (GER) |
| Sandvik | Henna | 2003 | 183 | University of Indiana (NCAA) |
| Viita | Silja | 2001 | 185 | Forssan Alku |
Päävalmentaja Pekka Salminen
Valmentaja Niko Hellman
Valmentaja Mirka Dettmann
Valmentaja Jari Nykänen
Fysioterapeutti Niklas Hamnström
Fysioterapeutti Lilli Nikander
Lääkäri Lauri Alanko
Joukkueenjohtaja Ulla Karlsson
Joukkueenjohtaja Piia Kettunen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet