NBA:n tähdistöottelun aloittajat selvillä – hurjan äänivyöryn saanut Lauri Markkanen odottelee vielä vuoroaan

NBA:n tähdistöottelun aloitusviisikot ovat selvillä. Lauri Markkanen jäi aloitusviisikon ulkopuolelle, mutta hänen toiveensa elävät vahvana.
Konferensseista eniten ääniä saivat LeBron James läntisestä ja Giannis Antetokounmpo itäisestä. He toimivat myös tähdistöjoukkueiden kapteeneina ja huutovalitsevat itselleen joukkueet juuri ennen kuin pallo heitetään ilmaan.
Markkanen sai fanien äänestyksessä yli 1,6 miljoonaa ääntä ja jäi etukenttäpelaajien äänimäärässä seitsemänneksi. Fanien äänet määräävät 50 prosenttia aloitusviisikon äänistä. Loput 50 jakautuvat pelaajien sekä median antamien äänien kesken.
Pelaajat arvostivat Markkasta korkealla ja hän sijoittui pelaajien äänestyksessä neljänneksi. Media puolestaan rankkasi Markkasen viidenneksi. Molemmissa äänestyksissä hän jätti taakseen muun muassa Anthony Davisin, Paul Georgen ja Andrew Wigginsin, jotka keräsivät Markkasta enemmän faniääniä.
Seuraavaksi valmentajat valitsevat tähdistöottelun vaihtopelaajat. Kaiken järjen mukaan Markkasen pitäisi olla mukana, sillä mukaan nostetaan vielä ainakin kolme etukentän pelaajaa.
Läntisestä konferenssista aloitusviisikkoon nousivat Jamesin lisäksi Nikola Jokic sekä Zion Williamson. Takakentältä mukaan nousivat Stephen Curry ja Luka Doncic.
Itäisessä konferenssissa Antetokounmpon lisäksi kunnian aloittaa saivat Kevin Durant, Jayson Tatum, Kyrie Irving ja Donovan Mitchell.
Valmentajien valinnat julkaistaan 2.2. Itse tähdistöottelu pelataan Salt Lake Cityssä 19.2.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Kolmen Susiladies-pelaajan joukkueet EuroCupin pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utahille taas tappio
- NBA:n In-Season Tournamentin pudotuspelijoukkueet selvillä
- Naisten Korisliigan paikallisottelussa tylyt lukemat
- Seagulls vei Korisliigan kärkitaistelun murskaavasti
- Luka Doncic jälleen hurjalla pelipäällä – Milwaukeen superkaksikko vireessä
- Susijengillä hyvä arpaonni olympiakarsinnoissa – ”Yhdessä askeleen lähempänä unelmaa”
- Olympiakarsintojen isäntämaat valittu
- Luka Doncic jälleen hurjalla pelipäällä – Milwaukeen superkaksikko vireessä
- Susijengillä hyvä arpaonni olympiakarsinnoissa – ”Yhdessä askeleen lähempänä unelmaa”
- NBA:n In-Season Tournamentin pudotuspelijoukkueet selvillä
- Olympiakarsintojen isäntämaat valittu
- Susiladiesin superlupaus huimassa iskussa
- Susijengiläiset hyvässä iskussa
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Seagulls vei Korisliigan kärkitaistelun murskaavasti
- Naisten Korisliigan paikallisottelussa tylyt lukemat
- Lauri Markkanen loukkaantuneena – Utahille voitto