Susiladies-tähden kiikarissa kaksi pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”
Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
Lehtoranta siirtyi saksalaisseuraan helmikuussa. Keltern oli hänelle ennestään tuttu seura, sillä hän pelasi siellä myös kauden 2015-16.
– Kelternissä on tuttu staffi ja he olivat kysyneet agentiltani kiinnostuksestani siirtyä sinne. Kun PeKalta tuli vielä lupa lähteä, niin päätin sitten siirtyä loppukaudeksi Kelterniin, Lehtoranta kertoo siirtonsa taustoista Koripalloliiton tiedotteessa.
Lehtorannan tarkoitus oli etsiä tälle kaudella pelipaikkaa pääasiassa ulkomailta, mutta alkukaudesta mielestä seuravaihtoehtoa ei löytynyt. Myös vuodenvaihteessa tullut loukkaantuminen siirsi ulkomaille lähtöä.
– Mahdollisuuksia oli, mutta pelasin vähän riskipeliä, kun ei oikein ollut sellaista vaihtoehtoa mihin olisin halunnut mennä. Sitten loukkaantuminen loppuvuodesta myös hieman vesitti niitä suunnitelmia. Siirto meni vähän myöhäiseksi ja varmaan oli niitä viimeisiä hetkiä lähteä, joten kun tuli mahdollisuus, niin päätin lähteä, Saksan lisäksi urallaan myös Tshekissä, Belgiassa ja Israelissa pelannut Lehtoranta kertoo.
Tuttuun seuraan siirtyessä Lehtoranta onnistui välttämään suurimmat sudenkuopat. Hän onkin ottanut heti ison roolin joukkueessa.
– Tiesin mihin menin, joten minulla ei ollut suuria sopeutumisongelmia. Koripalloilullisesti on mennyt ihan ok, mutta meni hetki ennen kuin löysin oman roolini. Joukkueemme on vähän samanlainen kuin PeKassa, eli meillä on laaja materiaali eikä tarvitse sillä tavalla stressata onnistumisilla, kun joukkue on tasainen ja monelta löytyy ratkaisukykyä.
Lehtoranta on heti ottanut oman asemansa joukkueessa ja vastuuta on kertynyt mukavasti.
– Se johtuu osin siitä, että olen pelannut enimmäkseen kakkospaikkaa. Tykkään kyllä pelata myös siinä. Täällä olen keskittynyt enemmän puolustuspelaamiseen kuin ehkä Korisliigassa. Kaikkinensa roolini on minulle sopiva sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
Kaksi pokaalia haussa
Viikonloppuna Saksassa pelataan cupin lopputurnaus neljän joukkueen kesken. Cup on Saksassa arvostettu turnaus ja se on näkynyt myös joukkueen valmistautumisessa. Keltern kohtaa välierässä runkosarjan voittaneen Hannoverin. Toisessa välierissä iskevät yhteen Panthers Osnabrück ja Bochum.
– Olemme valmistautuneet tähän cupin turnaukseen jo muutaman viime viikon ajan. Sarjassa oli sellaisia pelejä, jotka hoidimme suvereenisti, joten iso keskittyminen on ollut tässä finaaliturnauksessa. Ensimmäinen vastustajamme on runkosarjan voittaja, jolle hävisimme muutamalla pisteellä ensimmäisessä pelissäni täällä, joten meillä on vähän kalavelkoja maksettavana.
Cup-turnauksen jälkeen pudotuspelit pyörähtävät käyntiin ensi viikolla. Keltern sijoittui runkosarjassa toiseksi ja lähtee yhtenä ennakkosuosikkina myös kauden loppuratkaisuun.
– Tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä tuleva cupin ottelu, mutta pudotuspeleissä meidän varmasti oletetaan olevan finaalissa. Sarja on siinä mielessä kuitenkin mielenkiintoinen, että mikä tahansa joukkue voi voittaa kenet tahansa, arvioi Lehtoranta.
Omalta kohdaltaan Lehtoranta katsoo luottavaisena kohti loppukauden koitoksia.
– Olen juuri löytänyt oman paikkani ja roolini kentällä. Meillä on joukkueessa hyvä ilmapiiri, kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja pelaamme tosi joukkueorientoituneesti. Tästä voi lähteä hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA:n arvokkain heitti hurjan lukeman
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren