20-vuotiaat naiset avasivat PM-kisat jatkoaikavoitolla Ruotsista

Södertäljessä pelattavissa 20- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomella oli kahden ottelun päivä Ruotsia vastaan. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti jatkoajan jälkeen Ruotsin, kun taas 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi isäntämaalle.
Suomen 20-vuotiaiden naisten Suomi-Ruotsi-ottelu meni ylitöiksi, mutta lopulta Sudenpennut voitti Ruotsin jatkoajan jälkeen 82-75 (39-32). Voitolla Suomi varmisti paikkansa PM-kisojen kahden parhaan joukossa, vaikka joukkueella on edessä vielä kaksi ottelua.
Suomi johti peliä parhaimmillaan jo 16 pistettä, mutta Ruotsi ryhtyi vaihtelemaan puolustusmuotojaan ja onnistui sekoittamaan pakkaa. Noin 24 sekuntia ennen loppusummeria Ruotsi tasoitti ottelun ja mentiin jatkoajalle.
– Jouduttiin uusien asioiden eteen. Tuli kaikennäköistä: hidastavaa ja aggressiivista paikkaprässiä, erilaisia paikkapuolusmuotoja. Niiden purkamiseen on käytetty niin vähän aikaa, ettei ihme, ettei toiminut. Emme olleet valmistautuneet, seuraavalla kerralla ollaan, päävalmentaja Pekka Salminen totesi Koripalloliiton tiedotteessa.
Jatkoajalla Täljehallenissa tiivistyi tunnelma ja nousi celsiusasteet, mutta Suomi vei viisiminuuttisen 17-10 Henna Sandvikin ja Meri Kanervan johdolla.
– Taisteltiin ja tapeltiin voitto, siitä pitää olla tosi tyytyväinen.
Sudenpennuilta löytyi viljalti onnistujia: Sandvik (29/8) oli fantastinen läpi ottelun ja Kanerva (15/4/9 syöttöä) oli etevimmillään ratkaisuhetkillä. Lisäksi pisteillä herkuttelivat Kati Ollilainen (10/9/6 syöttöä) ja tupla-tuplan kahminut Albina Syla (10/15).
Ruotsin pistekaksikko oli Tilda Sjökvist (15/4) ja Astrid Frankl Sandberg (14/7).
Suomella on perjantaina lepopäivä, mutta pelit jatkuvat lauantaina.
Ruotsi parempi 18-vuotiaiden poikien kohtaamisessa
18-vuotiaiden poikien Suomi-Ruotsi-ottelussa pidemmän korren veti länsinaapuri, joka karkasi toisella puoliajalla ja voitti numeroin 67-82 (35-35).
Puoliajan tasatilanteesta Ruotsi karkasi kaksinumeroiseen johtoon kolmannella neljänneksellä. Sudenpennut sai kavennettua vielä pariin kertaan eron yhdeksään, muttei sen lähemmäksi.
– Ensimmäinen puoliaika, ja etenkin ottelun alku, oli parasta kollektiivista joukkuetekemistä tältä kesältä. Pääsimme hienosti meidän pelaamiseen kiinni, puhkottiin rohkeasti Ruotsin puolustusta, syötimme kaarella ja saimme hyvistä heittopaikoista kolmen pisteen heittoja. Pääsimme myös vapaaheittoviivalle. Nämä eivät valitettavasti kantautuneet tulostaululle asti, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen aloitti.
– Toisella puoliajalla Ruotsi nosti pykälän intensiteettiä. Pelitilannekovuuden ja intensiteetin myötä syntyi kaula, josta ei enää toivuttu, vaikka ihan kelvollisesti pelasimme viimeiset 15 minuuttia.
Suomelta kaksinumeroiset pistelukemat nakuttelivat Elmeri Abbey (17/5/12 syöttöä), Jelani Towa (14/5), Olavi Suutela (14/3) ja Eetu Heinonen (11/6).
Ruotsin pisteduo oli Victor Lukic-Gavric (23/3) ja Nils Cooper (17/6/5 syöttöä).
Suomella on perjantaina välipäivä, kunnes pelit jatkuvat lauantaina.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”