Korisliigan MVP siirtyy ulkomaille mestarijoukkueeseen – ”Yksi steppi eteenpäin”
Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.
Slovakialaisjoukkue on Kaukiaiselle tuttu jo viime kaudesta, sillä Levice kohtasi Karhun sekä FIBA Mestareiden Liigan karsinnoissa Malagassa että FIBA Europe Cupissa.
– He ilmeisesti tykästyivät pelityyliini ja minuun pelaajana ja olivat jo alkukesästä yhteydessä. En silloin vielä osannut tehdä päätöstä, mutta kun Levice jatkoi kyselyitään heinäkuulle asti, minussa voimistui se tunne, että Slovakia olisi oikea paikka minulle, Kaukiainen toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– Kohtasimme kolmeen kertaan viime kaudella ja niiden otteluiden perusteella Levice pelaa sellaista koripalloa, mikä sopii omaan pelitapaani ja missä minun vahvuuteni voisivat auttaa joukkuetta. Myös valmentajan kanssa kemia oli hyvä.
Kaukiaiselle on ensimmäisellä ulkomaankaudellaan tiedossa suuri rooli, sillä Slovakian mestaruuden puolustamisen lisäksi Levice osallistuu jälleen FIBA:n Mestareiden Liigan karsintoihin ja sitä kautta vähintään FIBA Europe Cupiin.
– Kiva bonus tässä on sekin, että nyt kun joukkueita katsoo ennakkoon, niin Mestareiden liigan karsintalohko on ihan mahdollista voittaa, Severi ennakoi tulevaa.
– Tässä vaiheessa tavoitteeni on, että sopeutuisin ulkomailla asumiseen ja ulkomaalaisvahvistuksena pelaamiseen mahdollisimman nopeasti ja olemaan joukkueelleni hyödyksi. Voimakas tahto on ottaa taas yksi steppi eteenpäin ja hakea joukkueen kanssa menestystä, hän jatkaa.
– Suuri kiitos Karhu Basketille ja koko Kauhajoen koripalloyhteisölle edellisistä kausista. Karhussa oli hyvä pelata ja kehittyä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantuselta jälleen vahvaa tekemistä
- Lauri Markkanen loukkaantui
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Kevin Durant asetti kovan olympiatavoitteen
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Awak Kuier isossa roolissa
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Awak Kuier isossa roolissa
- Lauri Markkanen taas sivussa
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta