Miesten universiadijoukkue nappasi makoisan revanssin – ”Revittiin koneesta irti kaikki”
Suomen miesten universiadijoukkue sai Kiinan Huangzhon turnauksessa pelattavakseen vielä yhden ottelun, kun se sai turnausfinaalissa vastaansa uudelleen Liettuan. Toissapäivänä Liettualta kyytiä saanut Suomi oli lauantaina tulta ja tappuraa ja haki Liettuan päänahan sisukkaalla 75-79 (40-38)-voitolla.
Jos Liettua olikin toissapäivänä kolmen jakson ajan ylivoimainen, lauantaina joukkueet vaihtoivat iskun iskusta ja voitto oli kummallekin joukkueelle ilmassa viimeiselle minuutille asti.
Suomen revanssivoitto perustui ennen kaikkea vahvaan, huolelliseen joukkuepuolustukseen, jonka myötä Liettua menetti pallon 18 kertaa ja heitti kolmen pisteen heittonsa koriin vain 22% tarkkuudella. Päävalmentaja Danny Janssonia ilahdutti myös voiton kollektiivisuus.
– Yksi hallinta kerrallaan tapeltiin puolustuksessa. Vaikka Liettua silloin tällöin korin tekikin, missään kohdassa meidän paketti ei hajonnut pahasti. Ensimmäinen puoliaika oli hitusen ”suorittamista”, mutta vaikka toisella puoliajalla itse koripallo ei ollut kaunista, ainakin revittiin koneesta irti kaikki, mikä lähti, Jansson arvioi ottelua Koripalloliiton tiedotteessa.
– Ennen kaikkea haettiin voitto yhdessä. Loppuhetkilläkin kuusi, seitsemän pelaajaa teki hyviä asioita molemmissa päissä kenttää.
Tomas Pihlajamäki (17/2) nousi jo toisen kerran Suomen pistetykiksi, tehojen valossa ykkösenä komeili Mustapha Amzil (12/9). Kärkiviisikon täydensivät Thomas Tumba (9/4), Teemu Suokas (8/2) ja Vili Nyman (6/7/4 syöttöä).
Suomi voitti neljästä Hangzhoun turnauksessa pelaamastaan ottelusta kolme. Joukkue siirtyy seuraavaksi Chengduun valmistautumaan universiadeihin.
– Tämä on ollut hyvä valmistautuminen aikaeroineen meille. Nyt on tärkeää, että päästään harjoittelemaan myös Chengdussa ennen universiadien alkua, Jansson päättää.
Liettua – Suomi 75-79 (18-19, 40-38, 56-58), miesten haastajamaaottelu, Huangzhou (Kiina) 22.7.2023
Suomi: Tomas Pihlajamäki 17/2, Mustapha Amzil 12/9, Thomas Tumba 9/4, Teemu Suokas 8/2, Vili Nyman 6/7/4 syöttöä, Tomas Murphy 6/1, Touko Tainamo 6/1, Joel Mäntynen 5/0, Perttu Blomgren 4/3, Erik Sajantila 3/0, Eemi Luukkonen 2/4, Luukas Vaara 0/1.
Liettua: Nojus Minelk 18/5, Paulius Danusevicius 12/8.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- LeBron James vetreytyy yhä