NBA Susijengin lupauksen unelmana – ”Ihan ehdoton ykköstavoite”
Suomalainen koripalloyleisö sai kesän 2022 aikana esimakua siitä, mitä Olivier Nkamhoua voi Susijengiin tuoda.
Neljännen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliigassa päättänyt Nkamhoua nousi maaliskuussa parrasvaloihin kovimmassa mahdollisessa paikassa, kun hän rankaisi Duken yliopistoa 27 pisteen huippusuorituksellaan NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen toisella kierroksella.
Ottelua seuraavan vuorokauden ajan stadilaisen Ollin nimi loisti ESPN:n etusivulla yhtenä turnauksen ykköstähtien joukossa.
– Oli ihan hauska peli. Yleensä mä olen parhaimmillani sellaisissa otteluissa, joista sanotaan, että meillä ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia ja että mun pelipaikan vastustaja on paljon mua parempi. Meillä oli tosi vahva halu päästä turnauksessa eteenpäin ja saatiin epäilijöistä vähän lisävirtaa, Nkamhoua muistelee viime kevään tähtihetkeään Koripalloliiton tiedotteessa.
– Loppupeleissä se voitto lämmitti kuitenkin aina lyhyen aikaa, kun hävittiin seuraavassa pelissä ja lopputurnaus päättyi meidän osalta. Mä olen vähän sellainen tyyppi, että jos mun joukkue ei voita, ei oma hyvä pelikään ihan hirveästi lämmitä.
Neljännen yliopistokautensa päättymisen jälkeen Nkamhoua sai muiden koronapandemian aikana NCAA:ssa pelanneiden pelaajien tavoin option palata yliopistoon vielä yhdeksi kaudeksi. Nkamhoua tahtoi kuitenkin käydä vielä katsastamassa kalavesiä NBA:n kesäleireillä, joista saadun palautteen perusteella hän päätti valita viidennen kauden NCAA:ssa Michiganin yliopiston paidassa.
– NBA-leireiltä saatu palaute korosti, että mulle olisi tässä vaiheessa parasta pelata vielä yksi hyvä kausi NCAA:ssa ja yrittää sitten uudelleen. Vaikka viime kausi olikin jo ihan hyvä, en ole antanut vielä sitä, mitä mun ikäiseltä ja tyyliseltä odotetaan, Nkamhoua kertoo NBA-leirikokemuksistaan.
– NBA on mun ihan ehdoton ykköstavoite ja haluan todistaa itselleni paitsi, että pääsen NBA:han, myös että pärjään siellä. Pidemmällä aikajänteellä haluan nähdä myös maailmaa ja katsoa minne koripallo minut vie, mutta seurajoukkuetasolla tarkoitus on pelata niin hyvä ensi kausi, että se johtaa mut kohti NBA:ta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki