Poikien nuoret maajoukkueet taipuivat
Suomen 16-vuotiaat pojat kohtasivat Ranskan U17-maajoukkueen kansainvälisessä turnauksessa Ranskassa. Ottelu päättyi isäntien voittoon 79-58 (39-32). Alle 15-vuotiaiden maajoukkue kohtasi Liettuan vieraskentällä. Kotijoukkue voitti ottelun 92-54 (41-22).
Ranskan 17-vuotiaat pojat karkasivat alle 16-vuotiailta toisella puolikkaalla
Ensimmäisellä puoliajalla Sudenpennut taistelivat hienosti. Varsinkin toisen jakson alku oli loistava. Sen suomalaiset veivät puolustuksensa ansiosta 13-1. Ranskan 17-vuotiaat eivät kuitenkaan lannistuneet vaan nousivat johtoasemaan vielä ennen puoliaikaa.
– Pelissä oli paljon hyvää. Hyvin paljon samaa, mitä aikaisemmin tältä kesänä. Meidän paras pelimme on todella hyvää ja riittää ketä tahansa vastaan. Toisen jakson alussa saimme hurjan määrän puolustuksen stoppeja. Ranskan 17-vuotiaat olivat hurjan fyysisiä levypallopelissä, jossa meillä on haasteita. Parhaimmillaan pärjäämme siinäkin, päävalmentaja Jyri Lohikoski sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Meille tulee liikaa pallonmenetyksiä. Tänään niitä kertyi 29, joka on auttamatta liikaa. Teemme edelleen liikaa virheitä, joista vastustaja pääsee heittämään vapaaheittoja. Nämä ongelmat meidän täytyy ratkaista viikon aikana.
Oskar Aare 15/8 pelasi vahvan pelin hyökkäyspäässä. Myös Samu Adler 12/7 onnistui.
– Tänäänkin meillä oli paljon onnistujia. Eetu Honkaniemi pelasi puolitoista erää loistavasti, mutta joutui tämän jälkeen jättämään ottelun kesken törmäyksen takia. Matias Hemdahlin +/- tilaston lukema plus kahdeksan tappio-ottelussa kertoo hänen arvostaan joukkuepuolustajana ja levypallopelaajana. Samu Adler, Matias Karlin ja Oskari Aarre pelasivat myös hyvin.
Suomi kohtaa seuraavaksi oman ikäluokkansa Ranskan. Ottelu pelataan lauantaina ja alkaa klo 20:00 Suomen aikaa.
Suomen 15-vuotiaille pojille tappio Liettuassa
Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa Liettuan 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen kahdesti viikonlopun aikana. Ensimmäinen ottelu päättyi Liettuan voittoon 92-54 (41-22).
Liettua karkasi Suomelta vähitellen eikä ottelun voittajasta jäänyt epäselvyyttä.
– Pelin alkuun vastattiin intensiteettiin erinomaisesti. Pelin edetessä meillä oli haasteita menetyksien ja levypallopelaamisen kanssa, päävalmentaja Henri Clement kertasi.
Sudenpentujen pelaajista Sebastian Schales 10/5 ja Leo Rentola 8/2 onnistuivat hyvin. Liettuan pistekärki oli Gabrielius Kerys 12/3.
– Meidän takamiehemme tekivät tänään hyvää työtä vastustajan takamiehien kanssa ja antoivat heille hyvin painetta.
Alle 15-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Liettuan uudestaan sunnuntaina. Ottelu alkaa klo 11. Sunnuntaina Suomen kokoonpano vaihtuu ja tulessa ovat eri pelaajat.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dallas teki yllättävän pelaajakaupan
- Nyt tuli Tuomas Iisalolle tärkeä voitto
- NBA:ssa tehtiin kovia pelaajakauppoja
- Lauri Markkaselta vahvaa suorittamista
- Awak Kuier jatkoi vakuuttavia otteitaan
- Tuomas Iisalon surkeuteen helpotusta
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- NBA:ssa tehtiin kovia pelaajakauppoja
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Lauri Markkaselta vahvaa suorittamista
- Awak Kuier jatkoi vakuuttavia otteitaan
- Tuomas Iisalon surkeuteen helpotusta
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio