16-vuotiaille pojille selvä tappio EM-kisoissa – ”Pallonmenetykset olivat meidän murheenkryynimme”
Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Espanja jatkoi puhtaalla pelillä, kun se kaatoi Suomen 97-52 (54-25). 16-vuotiaat tytöt puolestaan pelasivat viimeisen valmistavan ottelun ennen perjantaina alkavia EM-kisoja. Siinä Espanjan U16-tytöt olivat parempia 66-49 (36-25).
16-vuotiailla pojilla hankala ilta
Suomen alku otteluun oli vaikea. Espanja karkasi jo ensimmäisellä jaksolla. Jakso merkittiin joukkueelle 34-12.
Tämän jälkeen Sudenpentujen oli vaikea enää nousta taistelemaan voitosta. Joukkueiden välinen ero kasvoi tasaisesti.
– Meillä on suuria vaikeuksia näitä joukkueita vastaan, jotka antava yltiömäisen pallon paineen. Pallonmenetykset olivat meidän murheenkryynimme. Espanja teki 41 pistettä meidän menetyksistämme ja 37 pistettä nopeista hyökkäyksistä, päävalmentaja Jyri Lohikoski sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Samu Adler 14/8/5 koriin johtanutta syöttöä oli Suomen paras pistemies. Miikka Muurinen sai kasaan 12 pistettä ja kuusi levypalloa. Ignacio Campoy heitti 13 minuutissa 21 pistettä Espanjalle.
– Saksa-otteluun verrattuna positiivista tässä pelissä oli, se että tässä meillä oli useita hetkiä, jolloin pystyimme olemaan samalla kentällä Espanjan kanssa. Näitä pelejä pitäisi vaan päästä pelaamaan useammin. Silloin menetysmäärätkään tuskin olisivat noin korkeat.
Kisoissa on huomenna edessä välipäivä. Keskiviikkona pelataan Round of 16, jossa ratkeaa, pelaako Suomi sijoista 1-8 vai 9-16. Sudenpentujen peli alkaa klo 22:00 Suomen aikaa. Siinä se kohtaa D-lohkon voittajan.
– Otetaan alkusarjan peleistä ja Ranskan valmistavasta turnauksesta parhaat asiat ja lähdetään järjestämään jymypaukkua keskiviikkona.
16-vuotiaat tytöt kiusasivat Espanjaa päätösjaksolle asti
16-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle valmistavassa maaottelussa 66-49 (36-25). Seuraavaksi joukkue matkaa Turkkiin, jossa pelataan ikäluokan A-divisioonan EM-kisat.
Tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen Sudenpennut joutuivat ottelussa takaa-ajajiksi.
Se ei kuitenkaan tuntunut joukkuetta hetkauttavan. 16-vuotiaiden parhaat hetket nähtiin kolmannella jaksolla, jonka aikana Suomi kiri Espanjan johdon neljään pisteeseen.
Päätösjaksolla Espanja kuitenkin upotti kovia heittoja toisensa jälkeen ja meni menojaan.
– Puolustuspeli oli tänään erinomaista läpi ottelun. Hyökkäyspeli oli hyvää ensimmäisellä ja varsinkin kolmannella jaksolla. Silloin olimme jopa niskan päällä. Toisella ja neljännellä jaksolla hyökkäyspeli oli hermostunutta. Heittoprosentit eivät olleet tarpeeksi hyviä ja meille tuli menetyksiä. Nämä jaksot ratkaisivat pelin Espanjalle tänään, päävalmentaja Jussi Räikkä sanoi.
Ada Luukkanen heitti ottelussa 11 pistettä ja keräsi kuusi levypalloa. Myös Erika Mace 9/3/3 koriin johtanutta syöttöä onnistui. Espanjan Nicole Dominguez 13/5 heitti ottelun korkeimman pistemäärän.
– Näyttää siltä, että puolustuspeli on valmista EM-kisoja varten. Hyökkäyspelin kanssa on vielä tekemistä ennen kisojen alkua ja sitä täytyy harjoitella.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers