Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.

Maxhuni muistaa elävästi, kuinka vuosi sitten Prahasta Berliinin EM-jatkopeleihin selvittyään Susijengi sai lukea niin sosiaalisesta kuin perinteisestäkin mediasta varsin epäileviä puheenvuoroja joukkueen mahdollisuuksista selvitä jatkoon NBA- ja Euroliiga-pelaajilla täyteen turboahdettua Kroatiaa vastaan.

– En tiedä, sanoiko sitä kukaan meille ihan suoraan, mutta jengi kuulosti aika skeptiseltä meidän mahdollisuuksien suhteen. Juteltiin siitä jätkien kanssa Kroatia-matsia odotellessa ja oltiin ihan, että hetkinen, näinkö vähän ne meihin luottaa. Ihan jokaiselle tuli siitä halu näyttää, mihin me oikein pystytään, Maxhuni maalailee Koripalloliiton tiedotteessa.

Voi olla, että suomalaisten urheilun ystävien tuoreessa muistissa oli, että Susijengi oli hävinnyt nykymuotoiset EM-neljännesvälierät vuosina 2015 ja 2017 selvin lukemin ensin Serbiaa ja sitten Italiaa vastaan. Kolmas kerta kuitenkin sanoi toden: Kroatia jäi selkeästi lehdelle soittelemaan, kun Susijengi jyräsi päätösjaksolla Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa 55 vuoteen.

EM-kisat ovat tänä vuonna vaihtuneet MM-kisoihin, mutta tietty sama asetelma säilyy. Olympiapronssimitalisti Australia, EM-pronssimitalisti Saksa ja MM-kisaisäntä Japani muodostavat Susijengin kanssa Okinawan E-lohkon, joissa suomalaisia pidetään jälleen kerran haastajina.

– Ainakin Twitterissä jengin mielipide tuntui olevan, että jos voitetaan Japani-ottelu, se on jo ihan hyvä saavutus. Kaikki kunnia Japanille, joka on vaarallinen koripallojoukkue, mutta me ollaan voitettu vielä pari pykälää parempia joukkueita aiemminkin, Maxhuni jatkaa.

– Me joukkueena yritetään ammentaa tällaisesta altavastaajan asemasta sitä samaa positiivista kiukkua ja todistaa, että on meistä itsestä kiinni, miten pärjätään tässä turnauksessa.

”Meillä on taas vuosi enemmän kokemusta tällä ryhmällä”

Maxhuni on viimeisen parin vuoden aikana ollut korostetusti keskiössä aina Susijengistä puhuttaessa.

Suomen miesten maajoukkuehistoria on täynnä erinomaisia pelinrakentajia, joista Teemu Rannikko, Jamar Wilson ja Petteri Koponen ovat kannatelleet sinivalkopaitoja kenttäkenraalin paikalla viime vuosien aikana.

Vuoden 2022 EM-kisat jäivät Koposen uran viimeisiksi arvokisoiksi ja Jamar Wilson löi tossunsa naulaan saman vuoden helmikuussa. Kaksikon eläköityminen on jättänyt suuret saappaat, joihin tässä kisajoukkueessa Maxhuni, Ilari Seppälä, Henri Kantonen ja Miro Little ovat asettuneet.

– Hattu nousee korkealle ilmaan Koposen, Rannikon, Wilsonin ja muiden Susijengin pitkän ajan pelinrakentajien edessä, mutta me muutkin ollaan oltu jo useampi vuosi mukana ja luotetaan siihen, että me pystytään ihan yhtä lailla tuomaan hyviä asioita tähän joukkueeseen, Maxhuni uhkuu.

– Viime vuoden EM-kisoissa mä, Ilari, Henri ja Miro pelattiin ensimmäisiä kisojamme ja Petsku (Koponen) oli koulinut itsensä pelikuntoon tosi kovan työn jälkeen. Silti pystyttiin ihan meidän peruspelillämme auttamaan Suomi kahdeksan parhaan joukkoon. Meillä on nyt taas vuosi enemmän kokemusta tällä ryhmällä, mikä tuo vielä enemmän vahvuutta ja mahdollisuuksia voittaa.

Myös Maxhuni on eri mies kuin vuosi sitten.

Kahden Yhdysvaltain yliopistoliigan Long Beach Statessa viettämänsä kauden jälkeen Hyvinkään Pontevan kasvatti aloitti ammattilaisuransa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, josta hän siirtyi Hollannin mestari Den Boschin kautta Viron-Latvian liigan KK Pärnuun.

Vaikka Hollannin ja Viron-Latvian liigat tarjosivat oman pelillisen haasteensa, erinomaiset näytöt Prahassa ja Berliinissä poikivat hänet kertaheitolla Saksan Bundesliigaan ja Crailsheim Merlinsiin, jonka aloitusviisikkopaikan hän lunasti kuukauden jälkeen.

– Mun itseluottamus on aika kova. Jotkut ihmiset sanoo, että mä tykkään leikkiä tulella, mutta mulle antaa voimaa se, kun tiedän, että se tuli vähän korventaa ja hiillostaa. Mä tiedän, minkä tason pelaaja olen ja haluan omilla näytöilläni ansaita itselleni paikat aina paremmissa liigoissa, Maxhuni avaa pelifilosofiaansa.

Jos ennen viime kesän EM-kisoja Maxhunille ei ollut kertynyt sopimustarjouksia ruuhkaksi asti, tähän kesään hän on voinut lähteä melko turvallisin mielin. Tarjouksia on sisällä, mutta hän tahtoo käyttää MM-kisoja markkina-arvonsa korottamiseen.

– Sanotaan niin, että odotan sitä oikeaa. Joukkuettakaan valittaessa en tahdo päästää itseäni liian helpolla, vaan mieluusti katson aina pikkuisen pidemmälle. Toivon ja uskon, että oikea paikka ensi kaudeksi löytyy kisojen aikana tai niiden jälkeen.

”Lähdemme metsästämään suurta voittoa”

Susijengi on ehtinyt ottaa tuntumaa Okinawan MM-kisaolosuhteisiin jo parin päivän ajan.

Intensiivinen MM-kisoihin valmistava kausi on nyt takanapäin ja Maxhunin mukaan joukkueen terveystilanne hyvä ja keskinäinen kemia kohdallaan. Myös pelinrakentajaosastolla.

– Meillä oli vähän vaihteleva takakentän terveystilanne elokuussa valmistavien viikkojen aikana, mutta viimeisen muutaman treenin perusteella voin sanoa, että hyvältä näyttää, Edon hymyilee.

Pelinrakentajan tontilla työnjako on selvä. Maxhuni tuo pallovarmuutta ja korintekovoimaa, Little räjähtävyyttä ja ajouhkaa, Seppälä rauhoittaa ja rakentaa, Kantonen tukee ja puolustaa.

– Tiedetään ihan jokainen, että pärjätään kyllä, kun tosipelit alkaa. Jokainen tietää oman roolinsa ja toteuttaa omia juttujansa. Ollaan pelattu jo aika pitkään yhdessä ja meillä on luotto toinen toisiimme.

Kisat käynnistyvät Susijengin osalta perjantaina iltapäivällä Okinawan aikaa mitä kovimmalla mahdollisella haasteella, kun vastaan asettuu hallitseva olympiapronssimitalisti, yhdeksän NBA-pelaajan tähdittämä Australia.

– Tietenkin se on iso haaste tähän alkuun ja sitä on pakko lähestyä nöyränä. Australia on erinomainen jengi, Maxhuni luonnehtii.

– Sanotaan kuitenkin, että turnauksen ekassa pelissä voi perinteisesti tapahtua kaikenlaista. Australia on yksi maailman parhaista joukkueista ja meidän pitää pelata täydellinen peli, mutta ihan ehdottomasti lähdemme metsästämään suurta voittoa heti alkuun. Kunhan pysytään omassa konseptissa ja tehdään mitä ollaan tehty koko kesä, niin voi tapahtua hyviä asioita.

Susijengi ja Australia kohtaavat MM-kisojen Okinawan E-lohkon avausottelussa perjantaina 25.8. klo 17.00 paikallista aikaa (klo 11.00 Suomen aikaa). Ottelu televisioidaan Nelosella ja Ruutu-palvelussa.

Lähde: Koripalloliiton tiedote