Susiladies-tähti siirtyy mestarijoukkueeseen
Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.
Koskimies on kaksi edellistä kautta pelannut Bundesliigassa Angels Nördlingenin riveissä, jossa hän tilastoi viime kaudella keskimäärin 9,1 pistettä, 3,8 levypalloa ja 1,9 syöttöä yli 28 minuutin peliajalla.
Ammattilaisuransa Euroopassa Koskimies käynnisti Espanjan kakkostasolla Ibaizabalissa, jossa hän pelasi kaudet 2019-21. Sitä ennen 180-senttinen Wartti Basketin kasvatti pelasi neljä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa American Universityssä.
Korisliiga-kokemusta Koskimies kerrytti ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin kahden kauden verran 2013-15 Tapiolan Hongassa.
Kelternin kanssa keväällä Saksan mestaruutta oli voittamassa Linda-Lotta Lehtoranta, joka siirtyi Peli-Karhuista Kelterniin helmikuussa 2023.
Koskimies oli kesällä tekemässä suomalaista koripallohistoriaa naisten universiadijoukkueessa, joka voitti Chengdun universiadeissa pronssia.
Koskimies on pelannut Susiladiesin paidassa tähän mennessä 38 ottelua ja haastajamaajoukkueessa 13. Nuorten maaotteluita hänelle on kertynyt 58 kappaletta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä