Karhulle ja Katajalle selvät tappiot euroavauksessa

FIBA Europe Cupin alkulohkot käynnistyivät keskiviikkona. Kauhajoki kaatui kotikentällään liettualaiselle Jonava CBetille. Kataja puolestaan jäi Puolassa isokokoisen isäntäjoukkue Legia Varsovan jyräämäksi.
Viime kaudella neljän parhaan joukkoon tiensä raivannut Kauhajoki joutui toteamaan liettualaisvieraat paremmakseen lukemin 88–104 (41–42).
Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannen neljänneksen lopulla tilanteessa 56–63, kun neljännestä oli jäljellä kolme minuuttia. Jovana vei viimeiset minuutit 0–10 ja karkasivat 17 pisteen karkumatkalle. Kauhajoki nousi päätöskympillä 13 pisteen päähän, mutta sitä lähemmäs isännät eivät päässeet pelaamaan voitosta.
Kauhajoki laittoi ottelussa ilmaan kaikkiaan 47 kolmen pisteen heittoa, jotka upposivat sisään reilun 40 % tarkkuudella. Vieraat heittivät enemmän lähempää ja heidän heittotarkkuutensa oli keskiviikkona korkealla tasolla: kakkoset 65% ja kolmoset 50%.
– Ensimmäiseen puoliaikaan voidaan olla tyytyväisiä. Meidän pelaamisemme oli suunnitelman mukaista avauspuolikkaalla: heitettiin paljon kolmosia ja saatiin paljon hyökkäyslevypalloa. Mentiin nopeasti puolen kentän yli ja heistä näki, että he ovat tottuneet kontrolloidumpaa korista pelaaviin vastustajiin. Meidän kurinalaisuutemme petti kolmannella kympillä, kun virhetili täyttyi nopeasti ja he pääsivät 16 kertaa neljänneksen aikana vapaaheittoviivalle. Se oli ottelun ratkaisu tänään, päävalmentaja Janne Koskimies summasi Koripalloliiton tiedotteessa.
Kauhajoen pisteistä vastasi pitkälti kaksikko Tahj Eaddy (30/5s) sekä Topias Palmi (24).
Jovanan pisteet jakaantuivat tasaisemmin, kun viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pisteille. Paras oli 22 pistettä nakuttanut Mike Lewis.
Karsinnan kautta FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen selviytynyt Kataja Basket koki 85–62-tappion vieraskentällä puolalaiselle Legia Varsovalle.
Isokokoinen ja korin alla viihtynyt Legia oli paha pala purtavaksi Katajalle. Isännät karkasivat avauspuoliajalla 45–29-johtoon, eivätkä luovuttaneet johtoasemaa enää ottelun edetessä. Korin läheisyyttä hallinneet puolalaiset käyttivät kokoylivoimaansa hyväkseen läpi ottelun.
– Tiedettiin, että olemme useammalla pelipaikalla lyhyempiä ja kevyempiä – ja jos annamme Legian pelaamaan sellaista korista kuin he haluavat – tulee pitkä ilta. Emme olleet tarpeeksi aktiivisia tänään, että olisimme pystyneet estämään heidän pallon siirtämistä post-asemiin kuin hetkittäin. Jokaisella pelaajalla oli omat hetkensä, ja he näyttivät, että pystyvät pelaamaan tällä tasolla. Kollektiivisesti ei onnistuttu tänään lähimainkaan toteuttamaan koko 40 minuuttia, Katajan päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.
Katajan pisteykkönen oli 12 pistettä viimeistellyt Amanze Egekeze. Legian pistekärki oli 16 pistettä nakuttanut Aric Holman.
Kataja jatkaa FIBA Europe Cupia kotikentällään 25. lokakuuta, kun se isännöi romanialaista CSM CSU Oradeaa. Kauhajoki puolestaan matkaa Saksaan Rostock Seawolvesin vieraaksi.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Kärkijoukkueet vahvoja Naisten Korisliigassa
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utahille taas tappio
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Kolmen Susiladies-pelaajan joukkueet EuroCupin pudotuspeleihin