USA:n olympiajoukkueen NBA-supertähdet tylysti kesälomille
Phoenix Sunsin kausi päättyi NBA:ssa jo sunnuntaina.
Kyyti ei ollut Sunsille aurinkoista. Pudotuspelien ensimmäisellä varsinaisella kierroksella Suns ei voittanut yhtään ottelua.
Minnesota Timberwolves voitti sunnuntaina Phoenixissa koriluvuin 122-116. Timberwolves voitti ottelusarjan siis suoraan neljässä ottelussa ja sai arvokasta lepoaikaa seuraavalle kierrokselle.
Phoenixin Devin Booker päätti kautensa 49 pisteen iltaan. Seurakaveri Kevin Durantille pisteitä kertyi 33.
Sunsin kapeasta materiaalista kertoo, että Durantin ja Bookerin joukkuekaverit heittivät yhteensä vain 34 pistettä. Puolustuspelikin oli joukkueella helisemässä Timberwolvesia vastaan.
Booker ja Durant voivat seuraavaksi keskittyä olympiakisoihin. Molemmat on valittu Yhdysvaltain Pariisin olympiajoukkueeseen. Olympiakultaa Booker ja Durant olivat voittamassa myös kolme vuotta sitten Tokiossa Durantin ollessa kolminkertainen olympiavoittaja.
Myöskin Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen valittu Minnesotan Anthony Edwards heitti 40 pistettä. Hän voi tehdä tänä keväänä vielä merkittävää jälkeä. Minnesotalla on saumoja jopa mestaruuteen.
Giannis yhä sivussa
Kauden suosikkeihin lukeutuneen Milwaukee Bucksin tilanne näyttää heikolta ja kesäloma on sillä yhden tappion päässä. Bucks on joutunut pelaamaan koripallon NBA:n pudotuspelisarjassa Indiana Pacersia vastaan ilman supertähteään Giannis Antetokounmpoa, mikä on armotta näkynyt tulostasossa.
Sunnuntaina Indiana voitti Milwaukeen koriluvuin 126-113. Khris Middleton ylsi tuplatuplaan 25/10, mutta se ei Milwaukeeta auttanut. Indianan tähti sarjan neljännessä pelissä oli 29 pistettä heittänyt Myler Turner.
Pacers johtaa ottelusarjaa nyt voitoin 3-1. Bucksilla ei ole varaa enää tappioihin.
Giannisin paluun ajankohtaa ei ole vahvistettu. Se on selviö, ettei Bucks pitkälle ilman häntä tule pötkimään.
Los Angeles Clippers kaatoi sunnuntaina vieraissa Dallas Mavericksin 116-111 ja siirtyi ottelusarjassa jo 3-1-johtoon.
Supertähdet olivat Clippersin osalta iskussa. Sekä James Harden että Paul George upottivat 33 pistettä.
Dallasin Kyrie Irvingin 40 pisteen esitys ei auttanut joukkuetta voittoon. Seurakaveri Luka Doncic pysähtyi Clippersin puolustukseen. Hän heitti 29 pistettä.
New York Knicks on voiton päässä jatkopaikasta lyötyään Philadelphia 76ersin 97-92. Knicks johtaa ottelusarjaa voitoin 3-1.
New Yorkin Jalen Brunson oli vahvassa iskussa. Hän saalisti tuplatuplan 47 pisteellään ja 10 syötöllään.
Philadelphian Joel Embiid ylsi hänkin tuplatuplaan. Embiidille kirjattiin 27 pistettä ja 10 levypalloa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Phoenix Sunsin tähti haukkui tuomarit pystyyn
