Awak Kuier juhlii huikeaa saavutusta
Suomen koripallomaajoukkueen tähtipelaajasta Awak Kuierista on tullut Italian mestari.
Kuierin edustama Reyer Venezia voitti finaalisarjassa Famila Schion. Venezia oli parempi suoraan kolmessa ottelussa.
Kuierin kunnia ei jäänyt pelkkään mestaruuteen. Hänet palkittiin finaalien arvokkaimpana pelaajana.
Venezia voitti kolmannen finaalin lukemin 80-74. Kuier heitti ottelussa 24 pistettä. Hän kaunisteli tilastojaan myös neljällä levypallolla, kahdella syötöllä, riistolla ja torjunnalla.
Kuier oli finaaleissa todella vakuuttava. Hän tilastoi finaaleissa keskimäärin 18,7 pistettä, 7,3 levypalloa, 2,0 syöttöä ja 1,3 syöttöä.
Venezialle Italian mestaruus on seurahistorian kolmas. Edellisen kerran se juhli mestaruutta keväällä 2021. Schio oli voittanut kymmenestä edellisestä mestaruudesta peräti kahdeksan.
Kuier Euroopan sarjojen tämän kevään toinen suomalaismestari. Elina Aarnisalo saavutti aiemmin Belgian liigan mestaruuden.
Kuier on pelannut viime vuosina myös Yhdysvalloissa WNBA-liigassa. Tämän kauden hän päätti jättää siellä kuitenkin väliin, kun kuormitus on ollut liian kovaa.
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä
- SuomiKoris ennakoi NBA-kautta: Läntisen konferenssin voimasuhteet menivät uusiksi
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa