Uusi-Seelanti haastaa Susijengin myös Tampereen Pyrinnön voimin
Suomen Susijengi hakee olympiakarsintavirettä tiistaina Espoossa, missä harjoitusottelussa saa vastaansa Uuden-Seelannin.
Luvassa on tasainen ottelu, jos MM-kisatuloksia tarkastellaan. Suomi ja Uusi-Seelanti eivät päässeet MM-kisoissa alkulohkostaan jatkoon, mutta saavuttivat paikan kuitenkin olympiakarsintoihin voittamalla pelejä alemmassa sijoitussarjassa.
Uudella-Seelannilla on Suomen tavoin pelaajakokemusta Euroopan kovimmista sarjoista. Joukkueen kovimmat pelaajat lienevät Espanjan liigassa Zaragozaa edustanut Finn Delany (200 cm) sekä Uuden-Seelannin liigan Auckland Tuataran tähtipelaaja Reuben Te Rangi (198).
Tampereen Pyrintöä edustanut Jordan Ngatai on hänkin mukana. MM-kisoissa hän kuului ryhmänsä eniten minuutteja pelanneeseen seitsikkoon.
Suomi ja Uusi-Seelanti ovat kohdanneet miesten maaotteluissa historiansa aikana kolmesti. Suomi on voittanut kaksi kertaa, mutta hävisi, kun maat edellisen kerran kohtasivat 2014 MM-kisoissa Bilbaossa. Uusi-Seelanti voitti silloin tiukan väännön 67-65 tiputtaen suomalaiset jatkosta.
Heinäkuun alussa Suomi pelaa olympiakarsintoja Valenciassa. Uusi-Seelanti pelaa Pireuksessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki