Suomelle hieno voitto MM-kisoissa
Suomi avasi voittotilinsä koripallon 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Meksikossa voitettuaan.
Ottelu päättyi Suomen voittoon koriluvuin 64-58. Tauolla Argentiina oli johtanut 35-28.
– Ensimmäiset kaksi jaksoa oli meiltä turnauksen huonointa pelaamista. Ensimmäisen kympin aikana 9 menetystä ja 6 hyökkäyslevypalloa vastustajalle. Puoliajalla nuo lukemat olivat 14 ja 7. Selvästi emme onnistuneet otteluun valmistautumisessa yhtä hyvin kuin Japania ja Espanjaa vastaan – se menee puhtaasti minun piikkiini, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi Koripalloliiton mukaan.
Eevi Seppä heitti 17 ja Tiia Talonen 16 pistettä. Seppä saalisti tuplatuplan.
– Kolmas jakso oli sitten meiltä turnauksen parasta peliä. Saimme lukittua puolustuksemme ja samalla hyökkäsimme päättäväisemmin ja fiksummin. Neljännellä jaksolla hetken luulimme, ettei tarvitse enää pelata ja Argentiina pääsi vielä lähelle. Onneksi saimme rytmistä kiinni ja viimeisteltiin peli, Räikkä jatkoi.
Suomi pelaa keskiviikkona neljännesvälieräottelussa. Vastaan tulee Uusi-Seelanti.
– Voitto antaa uskoa ja huomenna meillä on käsillä peli, jonka voittamalla pääsemme kahdeksan parhaan joukkoon. Se on tavoitteemme ja teemme kaikkemme, että saavutamme sen, Räikkä totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla