Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
Milwaukee Bucksin supertähti Giannis Antetokounmpo on noussut median silmiin lähipäivinä, vaikka hän pelasi viimeksi 15. maaliskuuta. Syy siihen, miksi Antetokounmpon nimi on ollut esillä, on Bucksin päätös huilauttaa häntä, vaikka Antetokounmpo väittää itse olevansa kunnossa.
Antetokounmpo on tällä kaudella tehnyt keskimäärin 27,6 pistettä, 9,8 levypalloa ja 5,4 syöttöä. Bucks on kuitenkin päättänyt pitää hänet sivussa polvivamman vuoksi. Antetokounmpo kertoi medialle, että polvi on nyt kunnossa ja hän haluaisi pelata. Bucksin osalta kausi on kuitenkin jo ohi, eivätkä he etene pudotuspeleihin.
NBA on käynnistänyt tutkimuksen Bucksin organisaatiota kohtaan. Syynä ovat organisaation ja Antetokounmpon erimielisyydet hänen pelikunnostaan. NBA tutkii erityisesti niin sanottua anti-tankkaussääntöä, josta Lauri Markkasen Utah Jazz on jo saanut tällä kaudella sakkoja huilautettuaan huippupelaajia ilman riittävää syytä.
Milwaukee Bucks on tällä hetkellä itäisen konferenssin sarjataulukossa 11. sijalla, eikä kausi ole sujunut odotusten mukaisesti Antetokounmpon taso huomioiden. Pieniä ilonaiheita on kuitenkin ollut: kaksi hänen veljistään pelaa tällä hetkellä myös Bucksissa. Vaikka veljekset eivät ole samanlaisia tähtiä, Antetokounmpo on ollut tyytyväinen mahdollisuuksiin, joita isoveli Thanasis Antetokounmpo ja pikkuveli Alex Antetokounmpo ovat saaneet organisaatiolta.
Jos jotain positiivista Bucksin heikossa sijoituksessa on, niin se, että he pääsevät varaustilaisuudessa valitsemaan korkealta. Se saattaa olla viimeinen mahdollisuus pitää kreikkalainen huipputähti joukkueessa, sillä muu kokoonpano ei tällä hetkellä riitä mestaruustasolle. Tämän vuoden varaustilausta on mediassa sanottu parhaaksi vuosikausiin.
Antetokounmpo oli NBA:n siirtoikkunan puhutuimpia pelaajia. Bucks ei kuitenkaan tuolloin löytänyt tarpeeksi hyvää tarjousta, jotta hänet olisi siirretty muualle. Hänellä on sopimus voimassa vielä ensi kauden, minkä jälkeen hänellä on mahdollisuus kieltäytyä pelaajaoptiostaan ja siirtyä vapaille markkinoille vuonna 2027. Ottajia hänelle varmasti riittää, ja vahvasti näyttää siltä, että seurasiirto nähdään viimeistään ensi kaudella, sillä seuran ja pelaajan välinen suhde vaikuttaa rikkoutuneelta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan