Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
Detroit Pistons päihitti Milwaukee Bucks Suomen aikaan alkuyöstä 9. huhtikuuta lukemin 137–111. Samalla kun Pistons sai huipputähtensä takaisin kentälle, se varmisti myös ykkössijan itäisessä konferenssissa.
Cade Cunningham kärsi 18. maaliskuuta pneumothorax-sairaudesta, jossa ilmaa pääsee keuhkon ja rintakehän väliin, mikä voi painaa keuhkon kasaan. Sairaus on vakava, ja maaliskuussa pelättiin jo, että Cunninghamin kausi olisi ohi. Hän kuitenkin palasi Bucksia vastaan ja teki heti tupla-tuplan: 13 pistettä ja 10 syöttöä, antaen samalla toivoa Pistons-faneille pudotuspeleihin.
Pistons, kuten moni muukin joukkue, on ollut vuosia kierteessä, jossa se on riittävän hyvä päästäkseen pudotuspeleihin, mutta ei tarpeeksi vahva voittaakseen mestaruutta. Cunninghamin johdolla Pistons on kuitenkin noussut heikommassa konferenssissa kärkisijalle, jättäen taakseen Boston Celtics ja New York Knicks. Vaikka Cade Cunninghamiin kohdistuu suuria odotuksia pudotuspeleissä, myös muiden on onnistuttava, kuten joukkueen ykkössentterin Jalen Durenin.
Pistons on pitkästä aikaa mestaruuskandidaatti. Seura voitti viimeksi mestaruuden vuonna 2004. Tätä mestaruutta pidetään yhtenä kovimmista NBA-historiassa, sillä joukkueessa ei ollut selkeää supertähteä, vaan se oli kollektiivisesti erinomaisesti rakennettu. Pistons voitti myös kaksi mestaruutta 1990-luvulla, jolloin joukkue tunnettiin nimellä Bad Boys Pistons. Lempinimi viittasi joukkueen kovaan pelityyliin ja periksiantamattomuuteen.
Cunningham on joukkueen moottori ja varmistaa, että muutkin pelaajat onnistuvat. Hänen tilastonsa tällä kaudella ovat keskimäärin 24,4 pistettä, 5,6 levypalloa ja 9,9 syöttöä. Hän on NBA:n syöttötilastoissa toisena, edellään Nikola Jokic (10,9 syöttöä per ottelu). Cunningham oli myös pitkään NBA:n MVP-trackerissa viidennellä sijalla, mutta valitettavasti ei täyttänyt NBA:n 65 ottelun sääntöä palkintojen osalta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla