Susijengi kaatoi Islannin harjoitusottelussa – Edon Maxhuni oli ilmiliekeissä
Susijengi kohtasi harjoitusottelussa perjantai-iltana Islannin Espoon Metro Areenalla. Harjoitusottelua voidaan kuvailla onnistuneeksi, sillä Suomi voitti ottelun lukemin 93-78. Susijengi oli läpi ottelun kuskin paikalla, vaikka Islanti näyttikin ajoittain lupaavia otteita.
Susijengi pelasi ottelussa vahvasti, mutta Islanti pysyi kolmannen jakson loppuun saakka mukana. Islanti pysytteli noin kymmenen pisteen karkumatkalla läpi ottelun, kunnes lopulta Suomen neljännen jakson armoton tykitys kolmoskaaren takaa oli liikaa Islannille.
Ottelun suurimmiksi hahmoiksi nousivat Lauri Markkanen (17p, 6l), Edon Maxhuni (15p, 4s), Miro Little (13p, 3s), Olivier Nkamhoua (11p, 4s) sekä miesten maajoukkueessa debyytin tehnyt Okku Federiko (7p, 10r).
Myöskin Sasu Salin syttyi viimeisellä jaksolla ja viimeisteli ottelun 11 pisteellä. Salinin lisäksi kaaren takaa innostui Edon Maxhuni, joka heitti kolme neljästä sisään ja pyöritti Susijengin peliä tuttuun tyyliin.
Suomi kohtaa seuraavaksi MM-karsintaottelussa Ruotsin ensi viikon torstaina 27. elokuuta. Loppuunmyydyssä Veikkaus Areenassa tunnelman odotetaan olevan äänekäs ja Suomi lähteekin otteluun ennakkosuosikkina.
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin