Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
Edon Maxhuni, 28, siirtyy alkavaksi kaudeksi Turkin pääsarjaan. Siirrossa mielenkiintoista on se, että Maxhunin uusi seura Bandirma Bordo on juuri noussut Turkin pääsarjaan. Bordo on myös perustettu vuonna 2023, joten kyseessä on varsin uusi seura.
Maxhuni pelasi edelliskauden Ranskan pääsarjassa Gravelines-Dunkerquen riveissä tilastoiden 14.3 pistettä ja 3.0 syöttöä ottelua kohden.
188-senttiselle takamiehille visiitti Turkissa ei ole kuitenkaan ensimmäinen. Maxhuni pelasi Turkissa 2024-25 kauden loppupuolella neljän pelin verran Pinar Karsiyakan paidassa. Samalla kaudella hän pelasi sekä Ranskassa, että Italiassa.
Alkavalla kaudella Turkin pääsarjassa nähdään myös erityisen kutkuttavat ottelut, kun Maxhuni ja Susijengistä tuttu joukkuekaveri Mustapha Amzil asettuvat vastakkain. Amzil edustaa Merkezefendiä. Bordo ja Merkezefendi iskevät yhteen Denizlissä 18.12. ja Bandirmassa 16.4.
Maaotteluita Susijengissä Maxhunille on kertynyt tähän mennessä 78 kappaletta. Niissä otteluissa takamies on tehtaillut 9.1 pistettä, 1.3 levypalloa sekä 3.7 syöttöä ottelua kohden. Maxhuni on kuulunut jo vuosia Susijengin avainpelaajiin ja hänet nähdään maajoukkueessa isossa roolissa myöskin tulevaisuudessa.
- Lähde: Entinen NBA-dynastia on jo pitkään ollut kiinnostunut Lauri Markkasesta
- Miikka Muurisen NCAA-kausi käyntiin – pistesuorituksista kaksi päätyi kohokohtiin
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä
- SuomiKoris ennakoi NBA-kautta: Läntisen konferenssin voimasuhteet menivät uusiksi
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä
