EM-countdown 32: ”Jatkuvuus on meidän aseemme”

Slovenian EM-lopputurnaukseen on aikaa enää 32 päivää. Susijengin valmennusryhmään kuuluvan Pekka Salmisen mielestä pitkään koossa pysynyt runko on yksi Suomen valteista tulevissa EM-kisoissa.
Suomen maajoukkueen runko on pysynyt samana jo useita vuosia ja mukaan nousee tasaisesti myös nuoria pelaajia. Nuorten pelaajien sisäänajoa helpottaa yhtenäinen pelisysteemi jota ajetaan jo juniorimaajoukkueista lähtien.
– Jatkuvuus on ollut meidän aseemme. Runko on pysynyt samana jo monta vuotta ja pelitapa on sama junioreista lähtien, joten sen totuttautumisessa ei mene aikaa. On hyvä, että tulee vähän vaihtelua ja sitä kautta ilmapiirikin pysyy nuorekkaana, Salminen miettii SuomiKoris-sivustolle.
Suomi pelaa EM-kisojen alkulohkon ottelunsa Koperissa, jossa vastaan asettuvat Venäjä, Italia, Kreikka, Turkki ja Ruotsi. Salminen ei hätkähdä kovaa lohkoa.
– Lohko on kova, mutta niin sen pitääkin olla. Pelasimme viime kesänä karsinnoissa hyvin ja siitä on hyvä lähteä jatkamaan. Pelasimme silloin ilman Teemu Rannikkoa ja osoitimme pystyvämme pelaamaan hyvin myös ilman häntä, Salminen muistuttaa.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti