Lahden Namikan maanantaisten sopimusuutisten myötä joukkueen kotimainen runko on yhtä mahdollista ”suut auki loksauttavaa” vahvistusta vaille valmis. Eldar Skamon ohella toinen uusi tuttavuus on Salosta tuleva Tommi Huolila, joka oli luonnollisesti innoissaan uusista kuvioista.

– Hyvät fiilikset! Lahti tuntui luotettavalta ja hyvältä vaihtoehdolta. Tuntuu, että joukkueessa on hyvä meininki ja mukana on paljon näytönhaluisia kavereita. Joukkue toimii varmasti hyvänä ponnahduslautana eteenpäin uralla, Huolila hehkuttaa Namika Lahden sivuilla.

Tammikuussa 20 vuotta täyttäneellä laiturilla on liigakokemusta viimeisiltä kolmelta kaudelta, mutta merkittävää roolia ei Salon Vilppaassa auennut. Huolilan mukaan nyt olikin sopiva aika siirtyä Lahteen.

– Se on aika iso askel, mutta nyt se oli otettava. Vähän niin kuin do or die -tilanne. Sehän on itsestäkin kiinni kuinka paljon pääsee pelaamaan ja seuraavat pari vuotta näyttävät suunnan. Nyt on siviilielämäkin järjestynyt niin, että pääsen keskittymään täysillä koripalloon.

Pelillisesti nuorukainen kuvaa itseään paljon liikkuvana ja lujaa puolustavana pelaajana.

– Taistelen joka tilanteessa, eli menen pää kolmantena jalkana. Hyökkäyspäässä taistelen irtopalloista ja olen aika joukkueorientoitunut pelaaja. Osa roolia on varmasti screenien tekeminen ja tilan luominen muille.

Hyvin sujuneista nuorten EM-kisoista huolimatta Huolila lähtee liigakauteen matalalla profiililla tiedostaen, ettei peliaikaa ole ilmaiseksi luvassa.

– EM-kisat olivat todella opettavainen kokemus ja oli tärkeää päästä pelaamaan paljon, kun takana oli aika rikkonainen kausi. Meillä oli siellä erinomainen joukkue ja ihan taitavia pelimiehiä jo vastassa.

– Namikassa lähden rakentamaan omaa fysiikkaani eteenpäin, antamaan harjoituksissa kaikkeni ja taistelemaan peliminuuttien eteen. Kovalla tsempillä mennään ja valmentaja sitten päättää miten peliminuutteja on luvassa.

Näillä näkymin joukkue kokoontuu Suurhalliin harjoittelemaan ensi viikolla. Harjoituspelien vuoro on syyskuussa ja kotipelien osalta avaus uudessa hallissa nähdään keskiviikkona lokakuun 9. päivä Bisonsia vastaan. Miksi Namikaa kannattaa tulla katsomaan?

– Haastamme jokaisen joukkueen ja taistelemme voitosta joka pelissä. Haluamme tarjota kotiyleisölle laadukasta koripalloa, joten ilmeen pitää olla taisteleva. Uusi halli on aivan loistava niin pelaajille kuin varmasti katsojillekin, ei muuta kuin mökää halliin!