Teemu Rannikko: ”Varmasti joka osa-alueella parannettavaa”
Susijengi aloitti harjoitusottelunsa viime viikolla Pau’ssa kohtaamalla Ranskan. Ottelu oli lupauksia herättävä tappiosta huolimatta, mutta Teemu Rannikko uskoo pelin vielä parantuvan kisojen lähestyessä.
Susijengi pelaa vielä viisi harjoitusottelua ennen vajaan kuukauden päästä alkavia EM-kisoja. Rannikko uskoo treenipelien myötä palasten loksahtavan lopullisesti kohdilleen.
– Varmasti joka osa-alueella on vielä parannettavaa. Olemme olleet yhdessä vasta pari viikkoa ja sellainen joukkuepelin yhteen hioutuminen vie vähän aikaa. Pelituntuman hakeminen on kuitenkin eri treeneissä kuin peleissä, vaikka treeneissäkin mennään kovaa. Siinä menee hetki, kun saamme kaikki ne pienet asiat hyökkäyksessä ja puolustuksessa kuntoon. Meillä oli lupaava treeniottelu Ranskassa ja katsotaan mitä ensi viikolla tapahtuu ja toivottavasti otamme taas askeleen eteenpäin, Rannikko miettii SuomiKoris-sivustolle.
Yksi ero kahden vuoden takaiseen on koventunut sisäinen kilpailu.
– Rinki on laajempi ja on aika mahtavaa, että vedämme treeneissä kolmella viisikolla. Tässä on tällä hetkellä 18 pelaajaa mukana. Silloin aiemmin joukkue oli ehkä vähän selkeämpi, mutta nyt on selkeästi kovempi kilpailu. Se näkyy myös treeneissä ja jokainen haluaa näyttää kuuluvansa joukkueeseen.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- James Hardenille iso merkkipaalu
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse