Namika Lahdelle ensimmäinen amerikkalaishankinta tulevalle kaudelle

Namika Lahden ensimmäinen amerikkalaishankinta kaudelle 2013 – 2014 on 24-vuotias laitapelaaja Billy White, kertovat Namika Lahden verkkosivut.
Ison laitapelaajan tontilla viihtyvä 203-senttinen White siirtyy Lahteen Kreikan pääsarjan AGORista, jossa mies pelasi viime kaudella kolme ottelua, kohdaten mm. Euroliigan moninkertaisen mestarin Panathinaikoksen. Ottelussa Panathinaikosta vastaan White kirjasi 3 pistettä, 4 levypalloa sekä 2 blokkia joukkueen hävitessä ottelun lopulta selkeällä erolla.
White siirtyi AGORiin vuosi sitten kahden vuoden sopimuksella, mutta Kreikan pääsarjan taso osoittautui amerikkalaiselle vielä tässä vaiheessa liian kovaksi. Niinpä tänä kesänä Vegasin harjoitusleirillä näyttöjä antanut White päätyi hakemaan nostetta uralleen Suomesta ja tasonsa osoittaneesta Korisliigasta.
Yliopistoaikanaan White pelasi San Diegossa, jossa otteluita kertyi neljällä kaudella yhteensä 134 kappaletta Whiten ollessa avausviisikossa peräti 124 kertaa, mikä oli SD:n yliopiston ennätys. Yliopistouransa aikana White tilastoi keskimäärin 9.7 pistettä, 4.6 levypalloa, 1.2 syöttöä ja 1.1 riistoa 26.4 minuuttissa ja viimeisteli kahden pisteen heittonsa peräti 60% tarkkuudella, joka oikeuttaa San Diegon yliopistosta valmistuneiden kautta aikojen ykkössijalle.
Yliopistouransa jälkeen White sai kaudelle 2011-2012 sopimuksen NBA D-liigan Iowa Energyn joukkueeseen, joka poiki jo muutaman ottelun jälkeen kutsun Miami Heatin NBA-joukkueen harjoitusleirille. Miami Heatin leirillä White pääsi kokeilemaan siipiään LeBron Jamesin ja Dwyane Waden kaltaisten supertähtien kanssa. Harjoitusleiri ei kuitenkaan tuottanut sopimusta ja White päätyi hakemaan pelipaikkaa Euroopasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui