Ison-Britannian päävalmentajalta kehut Suomelle

Ensimmäistä kesäänsä Iso-Britannian maajoukkuetta valmentava Joe Prunty oli mietteliäs myöhään torstai-iltana joukkueensa saatua selkäsaunan Suomen Susijengiltä Hartwall Areenan siirtoparketilla. Neljän eri NBA-joukkueen apuvalmentajana toiminut Prunty suitsutti torstai-illan kotijoukkuetta täysin palkein taiston tauottua.
NBA-urallaan San Antonio Spursin, Dallas Mavericksin, Portland Trailblazersin ja Cleveland Cavaliersin apuvalmentajana kunnostautunut Prunty piti kolmannen jakson alkua pelin käännekohtana.
– Me aloitimme kolmannen jakson layupilla, jonka jälkeen Suomi sai pari onnistumista ja siitä alkoi lumipalloefekti. Emme voi antaa vastustajalle 15-0-jaksoja missään vaiheessa peliä, Prunty ynnäsi Ison-Britannian maajoukkueiden nettisivuston haastattelussa.
Susijengin pelitapa, valmistautuminen ja toteutus saivat Pruntylta pelkkää suitsutusta osakseen. NBA-valmentaja oli harvinaisen vakuuttunut näkemästään.
– Suomi tekee upeaa työtä, Prunty pyöritteli päätään.
– He toteuttavat hyökkäystään todella hyvin, tekevät erinomaista työtä puolustustapojensa toteuttamisessa, valmentaja Dettmann on erinomainen pelaajiensa kanssa. Lisäksi Suomi syöttää palloa uskomattoman hyvin, he ovat erinomainen joukkue, Prunty jatkoi.
Ison-Britannian tämän hetken kenties kirkkain lupaus, 20-vuotias Devon Van Oostrum, yhtyi valmentajansa mielipiteisiin.
– Suomi oli yksinkertaisesti paljon parempi joukkue kuin me, arvioi torstain ottelussa 12 pistettä nakutellut Van Oostrum.
Susijengi jatkaa EM-kisavalmistautumistaan ensi viikolla, kun joukkue kohtaa Liettuassa isäntämaan lisäksi tulevan EM-alkulohkovastustajansa Venäjän sekä vaarallisen Tshekin.
lähde: Koripalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus