Gerald Lee Jr: ”Puolustuksessa parannettavaa”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin urakka Liettuen kansainvälisessä turnauksessa alkaa tänään. Avauspelissä vastaan juoksee isäntämaa Liettua.
Gerald Lee junior nostaa esiin yhden asian, joka Suomen on ennen EM-kisoja saatava kuntoon.
– Meidän on pelattava hyvää joukkuepuolustusta, että pärjäämme. Muistan, että siellä on todella isoja jätkiä. Sekä ulkopelaajia, että sisäpelaajia, Lee muistelee avausvastustajan vahvuuksia SuomiKoris-sivustolle.
Suomen kesän ensimmäinen valmistava ottelu Ranskan Paussa päättyi isäntien 101 – 93 –voittoon.
– Meillä on vielä puolustuksessa parannettavaa. Iso-Britannia ja Ranska pääsivät tekemään aika helposti pisteitä. Niin helppoja koreja ei saa tulla. Vastustaja ei voi päästä juoksemaan nopeita ja ottamaan hyökkäyksessä toisia heittoja. Sulkemispeliä pitää parantaa. Vastustajat ovat varmaan isompia Liettuan turnauksen jokaisessa pelissä, Lee puntaroi.
Suomi jätti Iso-Britannian 66 pisteeseen Hartwall Areenan voitto-ottelussa, mutta Lee paljasti maiden kohdanneen myös suljettujen ovien takana. Siinä ottelussa puolustuspeli jätti parantamisen varaa.
Leen mukaan hyvä tulos seuraa hyvää esitystä.
– On tärkeämpää kehittyä joka matsissa. Voitot eivät tässä vaiheessa ole niin tärkeitä. Ne merkitsevät enemmän sitten EM-kisoissa. Nyt haetaan vielä joukkuehenkeä.
Suomen ja Liettuan välistä kamppailua voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa www.sportotv.lt klo 19.20 alkaen.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalon joukkueen sarjasijoitus on huolestuttava
- Lauri Markkanen sivussa – tappiokierre ohi
- Awak Kuier loisti Euroliigassa
- Lauri Markkanen yhä sivussa – tulokset sen mukaisia
- Tuomas Iisalolle tärkeä voitto – Trumpille viesti katsomosta
- Lauri Markkanen ei pelaa – takkiin tulee
- Eurooppalaisilla NBA-tähdillä voittoisa paluu
- Lauri Markkasen tilanne huolestuttaa
- Lassi Tuovi vuoden valmentaja – antoi tärkeän muistutuksen
- Susijengi ja Miikka Muurinen valittiin parhaiksi
- Tuomas Iisalolle tärkeä voitto – Trumpille viesti katsomosta
- Lauri Markkanen ei pelaa – takkiin tulee
- Lauri Markkasen tilanne huolestuttaa
- Lauri Markkanen sivussa – tappiokierre ohi
- Eurooppalaisilla NBA-tähdillä voittoisa paluu
- Awak Kuier loisti Euroliigassa
- Lauri Markkanen yhä sivussa – tulokset sen mukaisia
- Tuomas Iisalon joukkueen sarjasijoitus on huolestuttava