Puhtaalla pelillä aloittaneet Suomi ja Italia iskevät yhteen Koperissa lauantai-iltana. Vakuuttavasti kisat aloittanut Italia on huippuluokan vastus, mutta Susijengin takamies Teemu Rannikko tietää keinot italialaisten pysäyttämiseksi.

Jo aiemmin runsaslukuinen suomalaisfanien määrä on kasvanut perjantain aikana ja lauantaina Bonifika Areenalla onkin täysi halli luvassa. Italialaiset ovat myös saapuneet itäiseen naapurimaahansa sankoin joukoin ja Rannikko odottaakin ottelua vesi kielellä.

– Luulen, että fanit ottavat pelin haltuunsa. Toivon, että pelissä on pirunmoinen fiilis ja siitä tulee varmasti aikamoinen peli, Rannikko ennakoi.

Monessa paikassa kisojen mustaksi hevoseksi ennakoitu Italia on aloittanut kisansa vahvasti kukistamalla selvästi Turkin ja Venäjän. Suomella on niin ikään puhdas tili kahden ottelun jälkeen. Italia-voitolla Susijengi käytännössä varmistaisi paikkansa jatkossa, mutta Rannikko pitää tiukasti jalat maassa.

– Tiesimme jo tänne tullessamme mitkä meidän mahdollisuudet ovat. Koko ajan ajattelemme vain seuraavaa peliä emmekä lähde tässä hyppimään vielä. Tässä on vielä molempiin suuntiin kaikki mahdollista. Tässä pelataan Italiaa, Venäjää ja Kreikkaa vastaan, ettei Suomi-poika voi vielä lähteä hirveästi tuulettelemaan. Ei tässä parane kuin keskittyä Italia ja peliin ja sen jälkeen mietitään missä ollaan.

Rannikko pitää Suomen voitonavaimena puolustuspeliä.

– Italia teki Turkkia vastaan 90 pinnaa ja Venäjääkin vastaan he tekivät enemmän pisteitä kuin mitä he saisivat tehdä meitä vastaan. Olemme kahdesti pitäneet vastustajan alle 60 pisteessä ja nyt tulee kovempi hyökkäysjoukkue. Ruotsia yhtään väheksymättä, niin se oli kahden pelaajan joukkue ja Turkki taas iso joukkue, mutta nyt tulee ulkoalueelta kovaa pommitusta. Meidän puolustuksen pitää olla aggressiivinen ja sellainen joukkuepuolustus mitä pystymme parhaimmillaan pelaamaan. Hyökkäyksessä pitää juosta ja pistää pallo ilmaan ja tehdä pinnoja, Rannikko tähdentää.

– Italia on pelannut todella hyvää korista. Ennen kisoja se oli vähän kysymysmerkki, kun heidän harjoituspelinsä olivat vähän ailahtelevaisia ja heillä oli paljon loukkaantumisia. Heidän joukkue on hitsautunut todella hyvin yhteen ja heidän molemmat voittopelinsä ovat olleet helpohkoja voittoja. Jos vetää Venäjää ja Turkkia selvästi pataan, niin se kertoo aika paljon.

– Ainoa ja oikea tapa on meidän joukkuepuolustus. Emme välttämättä pysty heitä yksilöinä pysäyttämään, mutta kuten olemme tehneet tähän asti, että puolustamme joukkueena, niin meillä on mahdollisuudet, Joensuun Katajaan ensi kaudeksi siirtynyt Rannikko jatkaa.

Suomen suurlähetystö järjesti torstaisen Ruotsi-ottelun jälkeen fanitapahtuman, joka keräsi satoja – joidenkin arvioiden mukaan jopa tuhatkunta – fania Koperin keskustaan. Rannikko myöntää tilaisuuden olleen ainutlaatuinen.

– Onhan tämä nasta fiilis. Se mitä tapahtui Ruotsi-ottelun jälkeen, oli ihan käsittämätöntä ja Italia-pelissä on vielä enemmän faneja.

Susijengi tunnetaan nimenomaan joukkueena ja monissa liemissä keitetty pelinrakentaja myöntää, että Suomen joukkue on tiukka nippu.

– Meillä on ollut jo ennestään hyvä joukkuehenki ja jos tulee pari onnistumista, niin kyllä nyt joukkue on niin yhteenhitsautunut kuin vain voi olla. Se antaa sen lisäjutun ja positiivisuuden siihen toimintaan ja se on nyt ihan huipussaan.

Suomen ja Italian välinen ottelu alkaa 18.45. Ottelun tunnelmia voi seurata myös SuomiKoris.comin Facebook- ja Twitter-sivuilta.
SuomiKoris.com Facebookissa
SuomiKoris.com Twitterissä

Salttu Forsström