Voitto Venäjästä toi Sasu Salinille virtaa

Suomen urakka koripallon EM-kisojen alkulohkossa päättyy tänään, kun Suomi kohtaa viimeisessä ottelussa Kreikan. Raskas kisarupeama tuntuu jaloissa, mutta sunnuntainen voitto Venäjästä ja sitä kautta varmistunut jatkopaikka tuovat lisäpaukkuja.
Kreikka koki turnauksen ensimmäisen tappionsa sunnuntaina, mutta muuten joukkue on esiintynyt väkevästi. Suomen Sasu Salin tietää vastustajan kovuuden.
– Kreikka pelaa tosi hyvin ja heillä on tosi paljon pelaajia jotka pystyvät tekemään hyvin pisteitä. He pelaavat hyvin yhteen ja heillä on hyvä valmentaja, joten tosi kova joukkue on tulossa vastaan, Salin mietti päivän vastustajaa.
Ottelu on Suomelle jo viides kuuden päivän sisään, mutta Venäjä-ottelun kaltaiset voitot antavat Salinin mukaan lisää energiaa jatkamaan.
– Kyllä me jaksamme. Tuollainen voitto Venäjästä antaa vain lisää voimaa. Olisin valmis pelaamaan heti toisen pelin peräkkäin, Salin heitti eilisen voiton jälkeen.
Suomella on taskussaan jo jatkopaikka, mutta maanantaina taistellaan tärkeistä jatkosarjan lähtöpisteistä.
– Emme varmasti lähde millään lekkerimeiningillä otteluun, Susijengin uurastaja vakuutti.
Suomen ja Kreikan ottelu alkaa kello 15.30. Ottelun vaiheita voi seurata myös SuomiKoris.comin Facebook- ja Twitter-sivujen kautta.
SuomiKoris.com Facebookissa
SuomiKoris.com Twitterissä
Salttu Forsström
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia