Suoraan Sloveniasta: Suomi vahvasti esillä Sloveniassa

Susijengin huimia otteita ei ole noteerattu ainoastaan Suomessa, vaan myös kisamaassa Sloveniassa kisojen suurin yllättäjä on ollut puheenaiheena kuten myös Suomen hienot fanit.
Ennakkokaavailuissa Suomi asetettiin Ruotsin kanssa lohkon hännille isojen maiden mellastaessa kohti jatko-otteluita. Avausottelusta otettu voitto Turkista nostatti jo kulmakarvoja ja Venäjää vastaan otettu hurja taisteluvoitto herätti ihastusta. Kreikasta napattu voitto herätti lopullisesti epäilijät, ettei kyse ole onnesta tai sattumasta. Jopa yksi Sloveniassa asuva kreikkalainen ystävä myönsi suoraan pelin jälkeen Suomen olleen astetta kovempi ja ihaili joukkueen energiaa ja työmoraalia. Alexandrosin tavoin Marion, Fernandon ja Maticin kannattaa olla huolissaan, sillä Susijengin nälkää ei ole vielä tyydytetty.
Suomalaisfanit valloittivat Slovenian rannikon ja erään toimittajan sanoin Koper näytti sinivalkopunaiselta, kun auringossa paahtuneet suomalaiset vaelsivat pitkin kaupungin katuja. Yli tuhat Sloveniaan matkannutta suomalaisfania saivat kiitosta myös paikallisilta, sillä tiettävästi minkäänlaisia ylilyöntejä ei sattunut ja kaikki olivat hyvillä mielin. Suomalaisten juhlatunnelma tarttui myös paikallisiin ja toi hiljaisen rannikkokaupungin eloon. Toivottavasti faneja löytää paikalle myös Ljubljanaan, sillä kannustusta tarvitaan edelleen. Kovimmat koitokset ovat vasta edessä.
Kovat jatkolohkon ottelut edessä
Suomen jatkolohko on mielenkiintoinen ja Suomi pääsee lähtemään tärkeä voitto taskussaan ratkaisupeleihin. Sopivasti ristiin pelaamalla, yksikin voitto saattaa riittää puolivälieräpaikkaan. Huumasta huolimatta fanien on kuitenkin syytä pitää jalat maassa. Vastassa on huippuluokan maita.
Espanja on hallitseva Euroopan mestari ja edelleenkin ykkössuosikki kisojen voittajaksi. Alkulohkossa koettu tappio Slovenialla oli pieni tahra, mutta muuten joukkue esiintyi äärimmäisen vakuuttavasti Ricky Rubion, Marc Gasolin, Jose Calderonin, Rudy Fernandesin ja kumppaneiden johdolla.
Espanja-voitosta huumautuneet sloveenit ovat palanneet kovaa takaisin maan pintaan Kroatialle ja Puolalle koettujen tappioiden jälkeen. Paikallisessa mediassa ei ole säästelty minuutteja eikä palstatilaa ”ongelmien” selvittämiseksi tai ratkaisemiseksi. Slovenialaisten keskuudessa huuma on kovaa vauhtia vaihtunut huoleksi. Slovenia on kuitenkin kivenkova joukkue ja Goran Dragic ja Bostjan Nachbar tähdittävät tasaisen kovaa nippua. Slovenia saa selkeää etua myös kotiyleisöstä sekä ottelurytmistä, sillä se pelaa kaikki ottelunsa viimeisenä eikä sen tarvitse muokata päivärytmiään. Slovenian avausottelu vakuuttavaa Italiaa vastaan näyttää sen suunnan jatkopeleissä. Vanne saattaa alkaa puristaa, mikäli tappio tulee ja yleisö kääntyy hyvin pian heitä vastaan.
Perinteikäs Kroatia selvitti niin ikään tiensä jatkoon ja sen makeimpana päänahkana oli Slovenian kukistaminen jatkoajalla. Samaan tahtiin, kun Slovenia menetti puhtiaan Kroatia-tappioon, nousi Kroatian itseluottamus huippuunsa. Ante Tomicin, Dontaye Draperin ja Bojan Bogdanovicin tähdittämä joukkue on tällä hetkellä kovassa nousussa.
Sen Susijengi on kuitenkin jo näissä kisoissa osoittanut, ettei mikään ole sille mahdotonta. Lisäksi joukkueella on kalavelkoja maksettavana, sillä viime kisoissa tuli tappiot juuri Kroatiaa ja Sloveniaa vastaan. Kovista päänahoista huolimatta, Suomi lähtee edelleenkin joka otteluun altavastaajana. Kuten Kari ja Karvattomat lauloivat Kummelissa: Matalalla profiililla, se on voittajan tie.
Salttu Forsström
Salttu Forsström on Sloveniassa asuva suomalainen vapaa toimittaja, joka raportoi SuomiKoris.comille suoraan EM-kisaisäntämaan ilmiöistä ja tapahtumista.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Susijengin sentterin kausi katkesi ikävästi loukkaantumiseen – ”En enää ehtinyt päästä rytmiin”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Boston piti kautensa elossa