Kataja Basketin harjoituskauden ohjelma valmis
Kuva: Juha Tamminen
Parhaillaan Korisliigaa ja kansainvälistä FIBA EuroChallenge -sarjaa varten harjoittelevat joensuulaiset viimeistelevät kuvioitaan syyskuun aikana kahdessa viikonlopputurnauksessa. Lisäksi joukkue pelaa Lappeenrannassa kertaalleen ns. suljettujen ovien takana paikallista Namikaa vastaan.
Loimaalla on edessä etukäteen puntaroituna kovin vastus, kun syyskuun viimeisenä viikonloppuna vastaan asettuvat peräperää Ruotsin viime kauden finalistit Sundsvall Dragons (hopeaa) ja Södertälje Kings (mestari).
Kaikkiaan valmistavia otteluja kertyy viisi kappaletta. Vastustajat ovat järjestyksessä Namika Lappeenranta (Korisliiga), Crailsheim Merlins (Saksan kakkosliiga Pro A), Porvoon Tarmo (I divisioona A), Kouvolan Kouvot (Korisliiga) sekä Ruotsin kärkiryhmät Sundsvall ja Södertälje.
Ensimmäiset kolme matsia ovat näytön paikkoja ennen kaikkea amerikkalaissentteri Mike Morrisonille, jonka sopimus sisältää koeajan 23. syyskuuta saakka.
Kataja Basketin harjoitusottelut syksyllä 2013 (oikeudet muutoksiin pidätetään):
Lappeenranta 19.9.
Namika Lappeenranta – Kataja (suljetut ovet)
Kouvola 20.-21.9. (Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvola –turnaus)
Pe 20.9. klo 17:00 Crailsheim Merlins (GER II) – Kataja Basket
La 21.9. klo 15:30 Porvoon Tarmo – Kataja Basket
Loimaa 28.-29.9. (Silja Line Open Tournament)
La 28.9. klo 16:30 Kataja Basket – Sundsvall Dragons (SWE I)
Su 29.9. klo 13:00 Södertälje Kings (SWE I) – Kataja Basket
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NBA-tähden kaudelle tuli tyly päätös
- NBA-tähti teki kovan päätöksensä
- Utah Jazzille isot sakot Lauri Markkasesta
- Lauri Markkanen ei päässyt tähdistöpeliin
- NBA-tappelusta jaettiin rangaistuksia
- Nikola Jokicille hurja lukema täyteen Tuomas Iisalon kustannuksella
- Lauri Markkasta istutettiin taas penkillä
- NBA:n supertähti takoi hurjia tehoja
- Susijengin pelaaja voittoputkessa
- Utah Jazz pelleilee Lauri Markkasen kanssa
- Utah Jazz pelleilee – Lauri Markkanen penkitettiin
- NBA:n paras pelaaja poissa all-star -tapahtumasta
- Lauri Markkanen ei päässyt tähdistöpeliin
- NBA-tappelusta jaettiin rangaistuksia
- Susijengin pelaaja voittoputkessa
- Lauri Markkasta istutettiin taas penkillä
- Nikola Jokic nousee listalla
- NBA:n supertähti takoi hurjia tehoja
- NBA-tähti teki kovan päätöksensä
- Nikola Jokicille hurja lukema täyteen Tuomas Iisalon kustannuksella