Gerald Leelle jäi hyvä fiilis ottelusta

Suomen EM-urakka päättyi maanantaina, kun se voitti jatkolohkon viimeisessä ottelussa Slovenian. Suomen paras pistemies ottelussa Gerald Lee oli tyytyväinen sekä pelin että ottelun antiin.
Suomi onnistui laajalla rintamalla, sillä Leen lisäksi Mikko Koivisto, Sasu Salin, Roope Ahonen ja Samuel Haanpää nousivat aikaisempaa isompiin rooleihin ottelussa.
– Jäi tosi positiivinen fiilis matsista. Sieltä tuli penkiltä jätkiä kuten Koivisto ja Ahonen ja tuntui nyt uppoavan heitot paljon paremmin kuin kahdessa viime pelissä, Lee pohti ottelun jälkeen.
Suomi voitti turnauksessa viisi ottelua ja hävisi kolme. Loppusijoitukseksi tuli lopulta yhdeksäs.
– Pari edellistä matsia jättivät aika paljon hampaankoloon. Nyt meillä oli paremmat mahdollisuudet päästä puolivälieriin kuin kaksi vuotta sitten, kun tulimme jatkosarjaan yhden voiton kanssa. Kaiken kaikkiaan aika hyvä turnaus, opimme aika paljon ja tästä on hyvä jatkaa, Lee niputti EM-kisat.
Salttu Forsström
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Ranska ulos – Susijengille yllätysvastustaja EM-koriksessa
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon