Mikko Koivisto hiljensi kotiyleisön
Suomi otti hienon voiton päättäessään EM-kisaurakkansa kaatamalla isäntämaa Slovenian 92-76. Suomen parhaimpiin pistemiehiin lukeutuneen Mikko Koiviston käsi oli kuumana ja upotti ottelussa yhteensä 16 pistettä.
Koivisto oli liekeissä ladaten pussin pohjaan neljä kolmosta ja kaksi kakkosta. Koivisto hiljensi pariin kertaan kotiyleisön, joka ehätti jo toivoa takaa-ajoa.
– En tiedä onko hienompaa fiilistä pelaajalle, kuin tulla täyden kotikatsomon eteen ja laittaa heidät hiljaiseksi meidän onnistumisten jälkeen. Hieno fiilis, Koivisto tunnelmoi ottelun jälkeen.
Vaikka unelmoitu puolivälieräpaikka jäi Susijengiltä saavuttamatta, voitto viimeisessä pelissä nosti maireat hymyt pelaajien kasvoille.
– Tunnelma on nyt erittäin hieno. Tämä oli juuri se mitä lähdimme täältä hakemaan ja kaikki ovat nyt erittäin tyytyväisiä, Koivisto kertoi joukkueen tunnelmista.
Maajoukkue on ollut yhdessä heinäkuun lopusta saakka, joten rupeama on ollut pitkä ja seurajoukkuekiireet kolkuttelevat jo ovella. Bisonsissa pelaava Koivisto aikoo kuitenkin huilata hetken ennen Korisliigaan valmistautumista.
– Tämä on ollut pitkä reissu ja raskas sekä henkisesti että fyysisesti ja kyllä tässä pieni huili on tarpeen.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse
- Susijengi räväytti – ”Näitä hetkiä varten mä elän”
- Susijengi pesi kasvonsa – kova voitto
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Huhumylly kiihtyy! Lähteet: NBA:n mestariehdokas haluaa Lauri Markkasen
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Tuomas Iisalo taistelee työpaikastaan – pakkovoittoja
- Asiantuntija IS:lle: Miikka Muurinen on joutunut kokemaan saman kuin Lauri Markkanen
- Tappiokierre liikaa – Miikka Muurisen valmentaja otti loparit
- Susijengin luokaton esitys – kommentit sen mukaisia
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Susijengi avaa MM-karsinnat: Näin näet Unkari-Suomi-ottelun suorana
- Hurja NBA-kierre on päättynyt – ennätys mokattiin