Mikko Tupamäki myönsi väsymyksen näkyneen Bisonsia vastaan

Ei ollut Vilppaasta tuplamestari Loimaan Bisonsin kaatajaksi lauantain myöhäispelissä. Vaikka Bisons lepuutti Susijengin Tuukka Kottia ja Mikko Koivistoa, saviseudun ylpeys jyräsi puhtaaseen 91-73 (45-36) voittoon.
Ilman kapteeni Jukka Katajaa pelannut Vilpas oli selkeästi väsynyt ensitahdeista saakka. Viikon kova treenimäärä näkyi jaloissa ja päänupissa. Jalat eivät vaan liikkuneet samalla tavalla kuin viime viikonloppuna Virossa.
– Olemme joutuneet käymään hirvittävän määrän asioita, kun uusi mies James Padgett tuli mukaan alkuviikosta, myönsi valmentaja Mikko Tupamäki lisäsyyksi 18 pisteen tappioon salolaisten sivuilla.
Nopeasti virhevaikeuksiin joutunut Padgett (16 min, 6/2) suoritti ensiesiintymisensä Vilppaan paidassa eikä noussut onnistujien joukkoon. Onneksi aikaa kauden alkuun on vielä jäljellä.
– Padgett on nuori, hyväpäinen ja halukas oppimaan. Nyt on liian aikaista sanoa vielä enempää, totesi Tupamäki uudesta tulokkaastaan.
Mikhail Torrance pelasi suurimmat minuutit ja teki suurimmat tehot (17/8). Joseph Harris (12/3) jäi turhan alhaiseen heittomäärään. Vilppaan pirtein olikin 19-vuotias taskuraketti Vesa-Pekka Laine, joka pelasi ennakkoluulottomasti tehden 10 pistettä läheltä ja kaukaa.
Padgettin virhevaikeuksien vuoksi Mikael Sandberg (5/2) joutui painimaan paljon vitospaikalla Ralph Sampsonia ja Ryan McDadea vastaan ja se ei ole ihanteellinen rooli ”Ässälle”. Samu Kaaresvirta (5/1), Ilmari Kallio (7/0) ja Eero Lehtinen (11/2) vastasivat lopuista tehoista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia