Ilkka Palviainen: ”Meillä on kasassa mielenkiintoinen joukkue”

Namika Lahden päävalmentaja Ilkka Palviaisen mielestä lahtelaisilla on nyt kasassa parempi joukkue kuin viime kaudella. Joukkue aikoo puolustaa tiiviisti ja olla hyökkäyksessä luova.
Lahdella on Korisliigan joukkueista eniten omia kasvatteja joukkueessaan ja Palviaisen mukaan joukkueen tilanne on hyvä.
– Lahtelainen koripallo näyttää ihan hyvältä. Meillä on kasassa mielenkiintoinen joukkue, huomattavasti urheilullisempia ja tasapainoisempi kuin viime vuonna. Tulemme olemaan parempi puolustusjoukkue, Palviainen valottaa joukkuettaan.
Lahtelaisilla on tällä kaudella kahdeksan uutta peluria. Palviainen on halunnut saada joukkueeseen luovia pelaajia ja nostaa Eldar Skamon hyväksi esimerkiksi onnistuneesta värväyksestä.
– Hyökkäyksessä pyrimme pitämään vauhtia ja olemme halunneet joukkueeseen myös luovia pelaajia. Eldar Skamo on erinomainen esimerkki siitä. Hän on saanut enemmän vapauksia kuin muutamana aiempana kautena. Se on toiminut erittäin hyvin. Odotan häneltä tulevaisuudessa todella paljon, Palviainen kehuu Karhussa viimeksi pelannut EBT:n kasvattia.
Namika Lahti avaa kautensa kohtaamalla vieraissa kohtaamalla Kauhajoen Karhun perjantaina.
Maarit Korhonen
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susiladies-tähti Espanjan pääsarjaan
- NBA-tähti pidätetty tyttöystävän pahoinpitelystä