Super Cupin voitto lämmitti Sasu Salinin mieltä
Sasu Salin avasi kilpailukautensa Slovenian Super Cupin voitolla Krkasta. Salin myönsi ottelun jälkeen voiton maistuneen erittäin makoisalta.
Union Olimpija oli suurimman osan ottelusta takaa-ajoasemassa, mutta kiri viimeisillä sekunneilla rinnalle ja ohi.
– Välillä näytti vähän pahalta, mutta puolustimme lopussa hyvin ja isot miehemme ottivat pari hyvää blokkia. Itse pääsin tekemään ottelun viimeisen korin ja se oli vähän sellainen quick release-heitto, Salin kertasi ottelun loppuhetkiä jossa hänellä oli kunnia tehdä viimeisen sekunnin kori loppunumeroiksi 63-60.
Salin teki ottelussa kolme pistettä, mutta mukaan mahtui myös viisi ohi mennyttä kolmosyritystä.
– Ei tänään oikein uponnut eikä ole muutenkaan oikein viime aikoina. En tiedä onko se sitten korvien välistä kiinni, mutta on tässä pelejä jäljellä, että kyllä ne vielä alkavat mennä sisään. Puolustuspeli meni hyvin ja olen muutenkin ihan tyytyväinen peliini. Pääasia kuitenkin, että joukkue voitti, Salin hehkutti tuoreeltaan SuomiKoris-sivustolle.
Salin pelasi jo neljännen kerran Slovenian Super Cupissa, mutta aina aiemmin Krka oli onnistunut voittamaan. Kauden avaaminen voitolla ilahduttikin peluria ja samalla Olimpija sai heti napattua yliotteen pahimmasta kilpakumppanistaan.
– Ei tämä se isoin kilpailu ole, mutta kyllä tämä siitä huolimatta lämmittää mieltä. Vielä kun saisi Slovenian mestaruuden, niin sitten olisi voittanut kaiken mahdollisen täällä. Nyt näytimme Krkalle, että pystymme voittamaan heidät ja ehkä saamme siitä pienen yliotteen.
Joukkue ei ehdi kuitenkaan kauaa juhlia, sillä heti torstaiaamuna Olimpija lähtee kohti Skopjea, jossa se aloittaa Adrianmeren ABA-liigan perjantaina.
– Käymme vain syömässä, mutta muuten juhlat jäävät väliin, sillä lähdemme puolelta päivin kohti Makedoniaa, Salin valottaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- Lauri Markkasella surkea paluu
- Tuomas Iisalo alkaa olla pahoissa ongelmissa
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Tuomas Iisalo alkaa olla pahoissa ongelmissa
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- Lauri Markkasella surkea paluu
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio