Pieti Poikola: ”Ratkaiseva ero tuli penkiltä”
Pyrintö aloitti vahvasti, kun täysi Pyynikin hallin kotiyleisö sai vastinetta rahoilleen Pyrinnön juhliessa 108-81-voittoa.
Lappeenrannan Namika roikkui pitkään mukana, mutta lopulta kotijoukkue repäisi tarpeeksi ison eron voittoon. Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola oli luottavainen, että peli kääntyy lopulta tamperelaisille.
– Lassin [Tuovi] tavoin mielestäni tänään pelattiin hyvää korista ja tapahtuma oli hieno. Teimme ottelun ensimmäisellä puoliskolla virheitä puolustuksessa, joista Namika rokotti välittömästi. Laitoimme puoliajan jälkeen vastustajan avainpelaajat töihin ja luotimme, että saamme repäistyä tarvittavan eron jossain vaiheessa, Poikola pohtii Pyrinnön sivuilla.
Poikola piti ottelun ratkaisuna Pyrinnön laajaa materiaalia.
– Meidän joukkue on tänä vuonna todella syvä ja tänään ratkaiseva ero tuli nimenomaan penkiltä. Joukkueessamme on selkein roolitus koskaan valmentajaurani aikana; voin keskittyä puolustuksen valmentamiseen ja Lasse [Rantala] hoitaa hyökkäyksen suunnittelun. Luotan kaikkiin pelaajiin sataprosenttisesti ja se on todella kiva asia, koska minun ei tarvitse turhaan hermoilla, Poikola kehuu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Jättisiirto: Supertähden kotiinpaluu tuo itäiseen konferenssiin viihdettä
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- NBA-tähti on skandaalin kourissa
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Tuomas Iisalon joukkueen tähtitakamies kaupattiin viimeinkin
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Miikka Muurisen NBA-tulevaisuus – näin asiantuntijat arvioivat
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Virolaispelaaja varattiin NBA:han
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun
- Awak Kuierilla ei riittänyt
- NBA-tähti on skandaalin kourissa