Karhu ja Honka voittoihin
Kauhajoen Karhu ja Tapiolan Honka jatkavat puhtaalla pelillä, kun joukkueet voittivat omat ottelunsa lauantaina.
Karhu voitti paikalliskamppailussa Lapuan Korikobrat selvästi 106-76 (48-37). Quincy Hankins-Colen heittokäsi oli kuumana, kun hän pussitti kotijoukkueelle 28 pistettä. Samalla hänen kouriinsa tarttui 12 levypalloa. Markus Molenius säkitti 17 pistettä ja Dre Williamson pisteen vähemmän ja Antwine Williams upotti 13 ja myös Henri Hirvikoski pääsi kaksinumeroisiin 10 pisteellään. Bojan Sarcevic antoi lisäksi seitsemän korisyöttöä. Lapualaisilta parhaiten onnistui Lawrence Kinnard 26 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Jussi Turja teki 19 pistettä. Karhu on voittanut kaikki ottelunsa ja Korikobrat hävinnyt kaikki pelinsä.
Honka jatkaa voittojen tiellä, kun se otti kolmannen peräkkäisen kotivoittonsa voittamalla Vilppaan 77-71 (33-41). Hongan hahmot olivat 31 pistettä tehnyt Ronnie Clark ja 20 pongoa nakuttanut, 13 levypalloa ja neljä blokkia merkkauttanut Jaraun Burrows. Ikäviä uutisiakin tuli, kun Anthony Tucker loukkasi olkapäänsä ottelussa. Vilpas onnistui laajalla rintamalla ja parhaana pistemiehenä oli Mikhail Torracen 19 pisteellä. Hänen kannassaan tulivat Mikael Sandberg (13), James Padgett (11) ja Jukka Kataja (10).
Korisliiga jatkuu sunnuntaina Korihaiden ja Kouvojen ottelulla.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot