Kierrosennakko: Keskiviikkona kaksi peliä – Karhu ja KTP huippuottelussa

Korisliiga jatkuu keskiviikkona kahdella pelillä, kun Salossa Vilpas isännöi Katajaa ja Kauhajoella Karhu saa vastaansa KTP:n.
Kauhajoella kohtaavat kaksi hyvävireistä joukkuetta, kun puhtaalla pelillä kauden aloittanut Karhu saa vastaansa viime kauden hopeajoukkue KTP:n. Karhun kapteeni Henri Hirvikoski on valmiina kohtaamaan kaksi viime otteluaan voittaneen kotkalaisjoukkueen.
– KTP on hyvä porukka. Heillä on hyvät amerikkalaiset ja kokeneet suomalaispelaajat. Ei se kuitenkaan vastuksesta ole kiinni millä tavalla me pelaamme, mutta jotain pientä hienosäätöä toki voidaan tehdä. Nämä ovat hienoja viikkoja, kun ensin pelataan KTP:tä vastaan ja sitten Katajaa. Nämä ovat meille kunnon mittareita, Hirvikoski viittaa jo perjantaina siintävään Kataja-vierailuun.
Pelejä on tiiviissä tahdissa, mutta se ei Hirvikoskea haittaa.
– Kyllä pelaaminen on se tärkein asia ja kehittää loppujen lopuksi eniten. Pääsee peliympäristössä tekemään ja kokeilemaan niitä asioita mitä harjoitellaan, Hirvikoski muistuttaa SuomiKoriksen haastattelussa.
Keskiviikkoillan toisessa ottelussa viime kierroksella Lappeenrannan Namikan pöyhentänyt Kataja matkaa Saloon Vilppaan vieraaksi. Voitto oli Katajalle kauden toinen neljässä ottelussa ja samalla Salon vierailu on joensuulaisille kauden kolmas vierasottelu. Vilpas on voittanut kolmesta pelistään yhden, joka oli sen kotipeli Kouvoja vastaan. Nyt salolaiset hakevat kotiyleisönsä edessä toista kotivoittoa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin