Pieti Poikola kehuu Hongan pelaamista
Lauantaina pelataan yksi Korisliigan alkukauden mielenkiintoisimmista otteluista, kun viiden ottelun jälkeen tappioitta olevat Honka ja Pyrintö iskevät yhteen Tapiolassa. Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola odottaa ottelusta kärkikamppailun arvoista tapahtumaa.
Poikolalle Pyrinnön vahvat esitykset eivät ole tulleet yllätyksenä. Pyrintö-luotsi kehuu Hongan pelaamista ja kehuu kollega Pekka Salmisen roolia joukkueen iskukyvyn hiomisessa.
– Honka on vastoin vedonlyönnin voittajakertoimia esiintynyt erittäin pirteästi ja on ehdottomasti ansainnut 5-0 rekordin. Joukkue hyökkää kärsivällisesti ja toteuttaa hyvin hyökkäyssettejään. Niissä on hyvä spacing ja palloa pelataan määrätietoisesti parhaiden pelaajien käsiin.
– Hongan puolustus on myös hyvin ehjää, vaikkakaan ei välttämättä niin aggressiivista kuin etukäteen kuviteltiin, Poikola analysoi Hongan pelaamista joukkueensa nettisivuilla.
Honka on kärsinyt loukkaantumisista alkukauden aikana, mutta se ei ole espoolaisten tahtia haitannut.
– Se kertoo hyvästä valmennuksesta, sillä avainpelaajien ollessa pois kokoonpanossa Honka on pystynyt pelaamaan voittoisasti myös kapeammalla materiaalilla. Tuomas Iisalo on pelannut erinomaisen alkukauden. Hänelle sen kokeneena ja hyvin harjoittelevana pelaajana suo mielellään. Edessä on todellinen haaste ja luvassa huippuottelu. Toivottavasti Honka pääsee täydellä kokoonpanolla leikkiin mukaan, Poikola päättää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan