Kierrosennakko: Kouvot tuorein voimin avausvoittoa hakemaan
Tiistaina ja keskiviikon aikana pelataan yhteensä neljä ottelua. Keskiviikkona Lapualla pelataan tärkeistä pisteistä, kun sarjan hännillä olevat Korikobrat ja Kouvot iskevät yhteen.
Tiistain ainoassa ottelussa Kataja saa kotikentälleen vastaansa Salon Vilppaan. Keskiviikkona sen sijaan Kouvot matkustaa Lapualle kohtaamaan Korisliigan jumbofinaalissa Lapuan Korikobrat. Kouvot pääsee otteluun tuorein voimin, sillä sen edellinen ottelu oli kaksi viikkoa sitten ja lisäksi joukkueeseen on liittynyt kaksi uutta pelimiestä, kun Justin Hawkins ja Cliff Colimon ovat liittyneet kouvolalaisten mukaan. Samanaikaisesti Lawrence Wrightin sopimus on irtisanottu.
– Pääsemme lähtemään otteluun terveenä ja hyvin harjoitelleena. Meillä on 1-2 uutta pelaajaa kokoonpanossa ja sen vuoksi olemme menneet ihan perusharjoitteita läpi, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen valottaa.
Kouvot on hävinnyt kaikki ottelunsa tähän mennessä.
– En osaa sanoa miten avausvoitto vaikuttaisi, mutta kyllähän joka lajissa ensimmäinen piste, ensimmäinen maali, ensimmäinen voitto varmasti vaikuttaa positiivisella tavalla. Meillä on mielenkiintoiset ensimmäiset 11 peliä, sillä seitsemän niistä on vieraissa ja neljä kotona. Kotiottelut ovat lisäksi kaikki kärkijoukkueita vastaan ja vieraspelit sitten meidän päävastustajia vastaan. Olisi hyvä jos nyt saisimme voittotilin avattua, Lehtonen muistuttaa.
Korikobrat on ehtinyt jo kauden aikana vaihtaa valmentajaa ja on neljässä viime ottelussaan kokenut muutaman kirvelevän tappion. Kokonaisuudessaan lapualaisilla on tilillään vain yksi voitto tältä kaudelta.
– Korisliigassa ei ole yhtään huonoa joukkuetta. On vain hyviä ja parempia joukkueita. Tämä on iso peli myös Korikobrille.
Keskiviikon muissa otteluissa Pyrintö matkustaa Namika Lahden vieraaksi ja Lappeenrannan Namika isännöi Tapiolan Honkaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla
- NBA-sopimus käynnisti poikkeuksellisen tutkinnan
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Kouvot vahvistui uudella yhdysvaltalaisella
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä
- Susijengistä tuttu Henri Kantonen jatkaa uraansa ulkomailla
- Kataja Basketilta kaksi ulkomaalaishankintaa
- Kesän typerin sopimus – Milwaukee Bucks hämmensi faneja
- Salon Vilpas purki sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa
- Lähde: Denver Nuggetsin komeetta Peyton Watsonilla riittää kilpakosijoita
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Salon Vilpas purki sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa
- Kesän typerin sopimus – Milwaukee Bucks hämmensi faneja
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Upean tarinan alku? Euroliiga-tähdelle NBA-tilaisuus 29-vuotiaana
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- Chicago Bullsin superlupaus teki historiaa – onko tässä seuran uusi franchise-pelaaja?
- Tuomas Iisalon koirankopista kaupattu NBA-tähti uhkuu itseluottamusta
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä