Tapiolan Hongalla oli useita onnistujia, kun se haki voiton Lappeenrannan Namikasta. Päävalmentaja Pekka Salminen piti voittoa koko joukkueen hienon esityksen tuloksena.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli käytännössä Namikan Greg Logins vastaan Honka. Kotijoukkueen monipuolinen iso laituri oli Hongalle lähes mahdoton pysäytettävä ensimmäisen kaksikymppisen aikana. Mies teki ensimmäisen vartin sisään 20 pistettä ja piti Namikaa yksinään mukana pelissä.

– Greg Logins aiheutti meille todella suuria hankaluuksia ensimmäisellä puoliajalla. Kaiken kaikkiaan puolustus kuitenkin toimi kohtuullisen hyvin, suurimmat ongelmat olivat levypallopelissä, Hongan päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi Hongan sivuilla.

– Toiselle puoliajalla muutimme hieman puolustustamme ja saimme Loginsin muutoksilla mukavasti kuriin. Todd Brown nousi kuitenkin tässä kohtaa esiin ja oli paha pideltävä. Kolmannen jakson alku oli meidän kannalta ratkaiseva. Hyvästä alusta iso kiitos (apuvalmentaja) Jussi Syrjäselle sekä kentällä Syrjäsen ohjeita toteuttaneille pelaajille. Etenkin Tuomas Iisalo ja Ronnie Clark olivat irtiottovaiheessa kovia, tyytyväinen Salminen jakoi kiitosta.

Hongan tasaisesta joukkueesta nousi neljä pelaaja ylitse muiden tilastojen valossa. Burrows jatkaa vahvoja ja monipuolisia otteitaan, keskiviikkona syntyi 17 pistettä, 9 levypalloa ja 6 koriinjohtavaa syöttöä. Iisalo haki jyvää kaaren takaa, mutta onnistui tärkeillä hetkillä ja kokosi 18 pistettä ja 5 syöttöä. Clark palasi kentille loukkaantumisen jälkeen tehoilla 15/7 ja Villematti Kopio pelasi toisen erinomaisen ottelun peräkkäin ja heitti 17 pistettä, ollen kentän ylivoimaisesti paras pelaaja +/- sarakkeessa tehoilla +27. Toisin sanoen Viltsun ollessa kentällä Honka oli 27 pistettä parempi kuin Namika. Namikan kaikki kaikesa oli kaksikko Logins (29/5) ja Brown (25/7).

– Ehdottomasti koko joukkueen voitto. Joukkueen hyökkäys oli läpi pelin tasapainoista, osuimme kahden pisteen heitoissa 72 prosentin tarkkuudella. Silti tasaisesta joukkueesta on nostettava esiin ”Kino” Burrowsin panos. Myös Joni Herrala pelasi jälleen kypsästi. Hänen panoksensa ei näy tilastoissa, mutta Joni johti joukkuetta erinomaisesti hyökkäyksessä. Tuomas Iisalon puolustustyöskentely oli jälleen vakuuttavaa, Salminen kehui pelaajiaan.

Yksi Hongan sankareista, vakuuttavaa jälkeä viime peleissä tehnyt Burrows oli tyytyväinen otteluun.

– Pelasimme tänään joukkueena erinomaisesti. Valmentajat olivat tehneet valmistautumisessa erittäin hyvää työtä ja pelisuunnitelma oli todella hyvä. Todella hienoa, että Ronnie Clark ja Omar Krayem ovat taas mukana kokoonpanossa. Joukkueen peli kehittyy ja paranee taas varmasti, kun saadaan lisää harjoituksia alle koko joukkueella. Nuoret pelaajamme astuivat tänäänkin vakuuttavasti esiin. Saimme sekä Jonilta (Herrala) että Antonilta (Odabasi) kovia suorituksia molemmissa päissä kenttää, sympaattinen bahamalainen kertoi.

Omaan peliinsä Burrows oli myös tyytyväinen, mutta ei halunnut nostaa itseään enempää esille.

– Henkilökohtaisesti minulla on nyt hyvä jakso menossa. Olen saanut harjoitella terveenä pikku vaivojen jälkeen ja on mukava pelata, kun tuntee olevansa 100 prosenttisen terve. Omat tavoitteeni eivät ole kuitenkaan tilastoissa, vaan haluan olla joukkueen puolustuksen ankkuri ja tuoda energiaa kentälle. Tavoitteena on voittaa pelejä, ja onnistuimme siinä tänään, kiitos koko joukkueen panoksen, Burrows sanoi.

Hongan pelit jatkuvat lauantaina Lapualla Korikobria vastaan.

– Meillä on muutama päivä aikaa valmistautua seuraavaan peliin. Pelaajat saavat scouttipaperit käteensä jo tänään bussissa. Vastassa on fyysinen joukkue, mutta valmistautuminen on jo alkanut, päävalmentaja Salminen totesi.