EuroChallenge 2014 on sen alkulohkojen osalta jäljellä kaksi kierrosta. Kataja Basketin jatkopaikka ja pääsy 16 parhaan joukkoon on vielä täysin omissa käsissä. Tiistaina joensuulaiset hakevat revanssia tanskalaisesta Bakken Bearsista, joka kotiottelussaan heitti ja juoksi joensuulaiset

Kataja-päävalmentaja Jukka Toijala on käynyt läpi avainasiat ensimmäisestä kohtaamisesta eikä Ville Tuomisen valmentamien tanskalaisten hyvä vire ja osaaminen ole varmasti enää yllätys kenellekään.

– Bakken on erittäin aktiivinen molemmissa päissä kenttää. Ensimmäinen asia missä meidän pitää pärjätä paremmin kuin viimeksi on nimenomaan takamiestensä puolustaminen, Toijala painottaa Katajan sivuilla.

– Viimeksi meitä satuttivat eniten takakentän kolmikko Laerke, Barker, Jakobsen. Laerke kuuluu Tanskan tulevaisuuden tähtiin ja tulee olemaan jo ensi kesänä erittäin merkittävässä roolissa Pietin (Poikola) valmentamassa maajoukkueessa.

– Bakken pyrkii sotkemaan vastustajan hyökkäyspeliä erilaisilla prässeillä, Toijala kertoo.

– Meidän tulee valmistautua heidän erilaisiin puolustusmuotoihinsa ja saatava omat hyökkäyksemme organisoitua ja toteutettua. Teimme viimeksi hurlumheillä 90 pistettä, joten suurimmat ongelmat olivat puolustuksessa.

Aarhusissa 12. marraskuuta pelatussa ottelussa Kataja voitti levypallot 39-32, mutta kun menetykset tasattiin 13-13 ja Bakken Bears heitti kokonaisuutena vieraitaan tarkemmin (kolmoset 55 % – 39 % ja pelitilanneheitot 59 % – 50 %), oli kotivoitto ansaittu.

– Levypallopeli tulee olemaan kolmas merkittävä asia – pysäytysten jälkeen on päästävä juoksemaan kenttää, Toijala edellyttää.

Renaldo Major (EuroChallengessa 13,3 pistettä, 4,5 levypalloa, 1,0 syöttöä, 1,0 torjuntaa) palannee kentälle Ranskassa saamansa alaraajavamman jäljiltä. Samoin Sami Lehtoranta (6,5 p./4,8 lp.) on kaikella todennäköisyydellä jälleen mukana kokoonpanossa.