Greg Gibson ylpeä Bisonsin Eurocupin taipaleesta
Kuva: Juha Tamminen
Bisons Loimaa järjesti jälleen huikean trillerin Eurocup-kotiottelussaan, kun se voitti kreikkalaisen Panioniosin 93-89. Viimeinen peli ratkesi vasta jatkoajalla Biisonien hyväksi. Voiton myötä Bisons päätti Eurocupin 50 prosentin voittosuhteeseen (5-5).
Vaikka ottelulla ei muodollisesti panosta ollutkaan, kumpikaan joukkue ei höntsäillyt. Voitosta taisteltiin tosissaan molemmilla koreilla.
– Panionios ei tullut Suomeen antamaan meille voittoa, he kuitenkin pelasivat vielä lohkon kärkipaikasta. Peliä ei voi, eikä saa, epäkunnioittaa himmailemalla. Hatunnosto meille molemmille, John Williamson kertoi Bisonsin sivujen mukaan.
Bisonsin sankarit olivat 28 pistettä tehnyt ja ottelun jatkoajalle vienyt Frank Robinson ja hienon pelin pelannut Williamson. Molemmat herrat urakoivat yli puoli tuntia tositoimissa ja johdattivat roomalaisten sotapäälliköiden lailla kotijoukkueen upeaan voittoon.
– Frank oli tulessa. Hän taisteli rakkikoiramaisesti jokaisessa tilanteessa, Williamson kehui kollegaansa.
– Joukkuetoverini luottivat minuun jälleen tässä pelissä. Olen heille kiitollinen, hän vähätteli omaa osaansa kentällä.
Päävalmentaja Greg Gibson oli ansaitusti yhtä hymyä, vaikkei jatkopaikka irronnutkaan.
– Olen ylpeä joukkueestamme. Tämä ei todellakaan ollut helppo peli meille. Voitolla pääsimme 50-50 -voittosuhteeseen, mikä ei ole huono ensikertalaiselle Eurocupissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi