Greg Gibson kehuu tuoreinta tulokasta
Kuva: Juha Tamminen
Bisons otti perjantaina voiton Hongasta ja loimaalaisten ykkösnimi oli joukkueen tuorein vahvistus Aubrey Coleman. Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson on ollut tyytyväinen tuoreimman tulokkaansa panokseen ensimmäisissä otteluissa.
Honka ja Bisons pelasivat tiukan ottelun, jonka Bisons vei lopulta nimiinsä 76-69.
– Hankala peli. Hongalla oli paljon energiaa. Ensin pelasimme hieman latteasti, mutta toisella puoliskolla toteutimme hyökkäyspeliämme jo paremmin, Gibson analysoi ottelua Bisonsin kotisivuilla.
Biisonien kovin tehomies oli jälleen Coleman. Hän viimeisteli yhteensä 27 pistettä ja jäi tupla-tuplasta vain kahden levypallon päähän.
– Coleman on hyvä pelaaja ja ennen kaikkea joukkuepelaaja. Hän on paitsi hyvä skoraamaan myös epäitsekäs, mitä kaikki eivät välttämättä aina huomaa, Gibson suitsutti.
Italiasta Varesen joukkueesta pari viikkoa sitten mukaan liittynyt Coleman on ollut niin ikään tyytyväinen alkuunsa uudessa joukkueessa.
– Oli kova peli. Korisliiga on korkeatasoinen sarja. Tuntuu, että minut pannaan aika koville koska olen vielä uusi kaveri, Coleman naureskeli kolmannen pelinsä jälkeen.
LUE MYÖS:
- Kolme pelaajaa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesistä siirtohuhuissa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Näin hiljennetään epäilijät – jättisopimuksen tehnyt sentteri nöyryytti tähtipuolustajaa
- Näkökulma: NBA:n pohjamudista kohti pudotuspelejä – Washington Wizards voi yllättää kaikki
- NBA-pomojen gallup povaa uutta dynastiaa
- LeBron James ylisti Lauri Markkasta – puhui Utah Jazzin mahdollisuuksista
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Lokakuun yllätysdiili! Ville Tahvanainen siirtyy pätkäsopimuksella Bisonsiin
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Australiassa pohditaan: onko NBA:n tähtipuolustajan pikkuveli jopa isompi talentti?
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä