Pieti Poikola: ”Paljon onnistumisia”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö selvitti tiensä jatkoon Baltian liigan pudotuspeleissä. Rakvere Tarvas ei pystynyt haastamaan Pyrintöä jatkopaikan suhteen.
Joukkueiden toinen osaottelu päättyi Pyrinnön voittoon 102-94 ja selvitti tiensä jatkoon yhteispistein 201-174.
– Olemme kahdeksan joukossa, pääsimme jatkoon. Rakveren muutokset sekoittivat suunnitelmiamme. Kuitenkin saimme tänään hyviä hyökkäyksiä, oikeastaan molemmat saivat. Tänään tuli paljon muitakin onnistumisia, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola iloitsi Pyrinnön sivuilla.
Pyrintö eteni helposti lohkovoittoon ja seuraavana vastassa on todennäköisesti jälleen lohkovaiheesta tuttu seura Valmiera. Poikola ei kuitenkaan aliarvioi vastustajia.
– Baltian liiga voisi olla tulevinakin vuosina Pyrinnölle hyvä sarja. Lohkomme oli aika helppo, mikä on jättänyt ehkä vähän väärän kuvan. Pudotuspeleissä vastaan tulee kuitenkin jo kovia joukkueita. Valmiera on vahvistunut siitä, kun me pelasimme heitä vastaan, Poikola muistuttaa.
Pyrinnön paras pistemies oli 17 pistettä viimeistellyt Alex Vaenerberg. Poikola kierrätti miehistöään paljon ja näin Vaenerberg pääsi näyttämään kyntensä.
– Olisi ollut tänään helpompi lähteä altavastaajana. Pelimme lähti huonosti käyntiin. Meiltä puuttui koko pelistä aggressiivisuus ja terävyys. Onneksi olimme isompia ja veimme levypallotkin selkeästi. Peliaikani tuli tarpeeseen, sillä aloitusviisikko sai levätä perjantain tärkeää ja kovaa peliä varten
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?