Suomen koripallomaajoukkueesta, MM-kisoissa ensi syksynä pelaavasta Susijengistä, tehdään joukkorahoitteinen lyhytelokuva.

Kaksiminuuttinen elokuva on samaan aikaan pelaajaesittely ja hyytävään pohjolaan sijoittuva sankaritarina. Fanilähtöisen projektin toteuttaa elokuva- ja mainostuotantoyhtiö Time Films. Elokuvassa esiintyy itse Susijengin tähtikaartia.

– On aivan mahtavaa päästä tekemään jotain näin upeaa ja lähellä sydäntä olevaa projektia, toteaa lyhytelokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja, Niko Kelkka.

Susijengi – The Short Film -elokuvan joukkorahoituskampanja alkaa 1.3.2014 ja kestää 45 päivää. Tässä ajassa on tarkoitus kerätä 50 000 €. Vastineeksi ihmiset saavat elokuvaan liittyviä tuotteita. Tuotteita ovat esimerkiksi DVD, making of -passi, jonka kautta pystyy seuraamaan netissä elokuvan tekemistä reaaliajassa sekä mahdollisuus päästä esiintymään itse lyhytelokuvaan. Lisäksi rahoilla toteutetaan materiaalia kulissien takaa läpi projektin.

Joukkorahoituksen onnistumisen ja siten elokuvan tuottamisen päättävät fanit. Mikäli kampanjaan kerättävää rahasummaa ei saada kokoon, palautetaan kaikki rahat tukijoille.

Susijengin fanit ovat Suomen nopeiten kasvava fanikunta ja koripallokulttuuri on jatkuvassa nosteessa. Lyhytelokuvalla on tarkoitus nostattaa koripallokulttuuria kotimaassa entisestään ja vahvistaa Susijengin brändiä kansainvälisesti.

– Susijengi on dynaaminen, inspiroiva, innovatiivinen ja suhteessaan faneihinsa vilpitön. Mielettömiä asioita tapahtuu joukkueen ja ilmiön ympärillä, joten eiköhän siihen yksi Hollywood-tason megapläjäyskin mahdu mukaan, naurahtaa Mika Mäkelä Suomen Koripalloliitosta.

Susijengi – The Short Filmin toteuttaa elokuva- ja mainostuotantoyhtiö Time Films, erikoistehosteista vastaa Trix ja musiikin säveltää suomalainen trailerimusiikkikollektiivi Epic North.

– Olemme saaneet MM-kisoihin hakemisesta lähtien nauttia erilaisten tahojen innostuneisuudesta Susijengiä, suomalaisen koripallon kasvutarinaa ja suuria unelmia kohtaan. Olemme innoissamme Time Filmsin projektista ja näemme siinä kokonaisuudessa hienon mahdollisuuden tuoda suomalaista osaamista ja suomalaista koripalloa esille uudella ja innovatiivisella tavalla, päättää Mäkelä.

Suomen koripallomaajoukkue pelaa ensi syksynä historiansa ensimmäiset MM-kisat. Susijengi kohtaa Espanjassa 30.8. – 14.9.2014 pelattavan MM-turnauksen avausottelussa Yhdysvallat.