Kataja kovassa vireessä pudotuspeleihin: ”Potentiaalimme on noussut koko kevään ajan”
Kuva: Juha Tamminen
Kolmannelta sijalta Korisliigan puolivälieriin lähtevä joensuulainen Kataja Basket aloittaa pudotuspelit tähtäimessään tuttu tavoite – seurahistorian ensimmäinen Suomen mestaruus. Katajan kiusaajaksi puolivälieriin saapuu kuudennelle sijalle runkosarjan päättänyt Tapiolan Honka.
Katajan kannalta runkosarjan viimeiset kierrokset olivat kuin yhtä pitkää valmistautumista pudotuspeleihin, sillä joukkueen kolmossija varmistui varhaisessa vaiheessa.
Joukkue on pitänyt varmasta kolmossijasta huolimatta pelinsä tiukasti uomissaan ja päätti runkosarjan seitsemän ottelun voittoputkeen. Päävalmentaja Jukka Toijala kertoo joukkueensa keskittyneen hyvään harjoitteluun huhtikuun viimeisten päivien ajan.
– Suurin haasteemme viimeisten runkosarjapelien aikana oli pitää fokus omassa tekemisessä, koska sijoitus ei voinut enää muuttua. Keskityimme muutamiin harjoitusta kaipaaviin asioihin, joita pyrimme toteuttamaan otteluissa mahdollisimman hyvin. Pitää olla tyytyväinen siihen ilmeeseen, millä runkosarjan päätimme, Toijala kertoo Korisliiga.fi:n sivuilla.
Monen muun joukkueen tavoin myös Katajan kausi sisälsi omat ylä- ja alamäkensä ja runkosarjan voitto karkasi jo melko varhain joensuulaisten ulottumattomiin. Kevätkauden tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan.
– Joulun jälkeen teimme tiettyjä muutoksia peliimme ja voitimme viimeisestä 21 pelaamastamme ottelusta 17. Kun kaikki kuusikkomme jätkät ovat olleet yhtä aikaa terveitä, emme ole hävinneet yhtäkään ottelua. Potentiaalimme on noussut koko kevään ajan ja paria heikkoa esitystä lukuun ottamatta pelimme on parantunut tasaisesti, Toijala kiittelee.
Puolivälierissä tiedossa on Susijengin pitkäaikaisten apuvalmentajien kohtaaminen, kun Toijalan Kataja lähtee ennakkosuosikkina sarjaan Pekka Salmisen valmentamaa Tapiolan Honkaa vastaan.
– Honka on pahin mahdollinen vastustaja ekalle pudotuspelikierrokselle. Kova joukkue, jossa kolme erittäin taitavaa amerikkalaista, kaksi kokenutta maajoukkueratsua ja nälkäisiä tulevaisuuden pelaajia, Toijala arvioi.
– Kuudes sija osoittaa, että Honka pelasi fantastisen hyvin silloin, kun heidän kaikki pelaajansa olivat terveitä. Omaa tekemisen tasoa pitää taas nostaa piirun verran tosipelien alkaessa.
LUE MYÖS:
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Yle: Gettomasa debytoi pian Korisliigaan nousseen Kipinän riveissä?
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja