Karhu haluaa pitää pallosta parempaa huolta: ”Meidän ei pidä tehdä taikatemppuja”

Karhu hävisi ensimmäisen puolivälieräottelun KTP:lle selvästi 68-93. Kauhajoella on tehty kotiläksyt tarkasti ja tiedossa on miten vaaka kallistuu toiseen suuntaan torstaina.
Viime kevään hopeamitalisti KTP on vaikean kevättalven jälkeen hyvässä vedossa, mutta Pohjanmaalla ei hätiköidä. Maanantain ottelun opetukset ovat tuoreena mielissä.
– Emme olleet maanantaina tarpeeksi huolellisia pallon kanssa ensimmäisen 20-minuuttisen aikana, ja se oli suurin ongelmamme. Heitimme pallon seinille ja kaverille, josta KTP pääsi rokottamaan, Karhun laituri Markus Molenius arvioi Korisliiga.fi:n haastattelussa.
– Kun sen jälkeen saimme pelin rullaamaan, meidän momentumimme jäivät liian lyhyiksi ja kotkalaiset pystyisivät niiden jälkeen aina vastaamaan omillaan.
Molenius korostaa maltin merkitystä torstain otteluun lähdettäessä. Edessä on aivan uusi 40-minuuttinen.
– Ensimmäinen asia on olla ensimmäiset 5-10 minuuttia pelillisesti sillä tasolla, mitä tämän tason peleissä pitää olla. Meidän ei pidä tehdä taikatemppuja. Se riittää, että pidämme pallosta huolta, emmekä anna Kotkalle yhtään ylimääräistä pallonhallintaa oman huolimattomuutemme vuoksi.
– Nyt, kun pääsemme taas kotiin pelaamaan, meillä pitää olla sen mukainen itseluottamus ottaa ratkaisuja ja pistää palloa pussiin, että saadaan sarja tasoitettua, Molenius listaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura